Siirry pääsisältöön

Kai tämä oli välttämätöntä

Kai tämä oli välttämätöntä: että jossakin välissä perustaisin kirjablogin. Olen pitänyt yhtä blogia, 500 and 1 -nimistä (500and1.blogspot.fi) levyblogia, jo kohta neljä vuotta, mutta silti mielessäni on vain käväissyt ajatus kirjablogin aloittamisesta. Olen aina ollut ”liian kiireinen” tai kenties olen ollut kokonaisvaltaisen tympääntynyt kirjablogeihin formaattina, että en ole tullut tosissani harkinneeksi moisen pystyttämistä. No, tässä se nyt sitten on, behold!

Ensimmäiseksi pari sanaa siitä, millainen blogi Ai niin! tulee olemaan. Kaikki 500 and 1 seuranneet saattavat arvatakin, että tyylini on kauniisti sanottuna rönsyilevä ja monipolvinen, suorasukaisemmin ilmaistuna vittumaisen epäselvä, punaisen langan jatkuvasti kadottava ja toisinaan riidanhaluinen. Sitä samaa on luvassa täälläkin, tällä kertaa kirjoista. Lisäksi, aivankin kuten 500 and 1:ssä, Ai niin! ei ole arvostelublogi: mitään arvosanoja en anna, mitään perinteisen arvostelutekstin kaavaa en aio seurata ja muutenkin naputtelen mitä milloinkin haluan, joskus jopa asiaakin. Teksteistä paljastuu, toivon, tapa, jolla kaltaiseni wannabe-kirjailija lukee kirjoja, hyvässä ja pahassa.

En aio myöskään seurata kirjablogiformaattia kuin korkeintaan viitteellisesti. Olen ollut kuolettavan kyllästynyt tavanomaisiin kirjablogeihin, jotka on kaikki rakennettu samoin: ensin kerrotaan lukijan suhde kirjaan/kirjailijaan, sitten kerrataan kirjan juoni vapaamittaisesti ja loppuratkaisua spoilaamatta, ja vasta lopuksi annetaan jokin ympäripyöreä mielipide ja arvosana, joka kertoo tai sitten ei kerro mitään. En tiedä teistä, mutta ainakin itse etsin lähtökohtaisesti blogitekstejä kirjoista, joista olen jo kiinnostunut, joten miksi helvetissä haluaisin tietää kirjan juonen, jos tahtoisin vain kuulla blogaajan mielipiteen – eli onko kirja lukemisen arvoinen ja millä perusteilla. En halua kuulla juonitiivistelmää, vaan haluan lukea koko juonen kirjasta, get it? Itse aion kertoa juonesta vain sen verran kuin koen milloinkin välttämättömäksi – jonkin yksittäisen kohtauksen, jolla havainnollistan pointtiani, tai tarinallisen pääidean, jonka kuultuaan blogia lukenut kiinnostuu tai ei kirjasta. Mielipidettä on luvassa yhtä päätöskappaletta ja mielipiteen numeroksi typistävää arvosanaa enemmän. Jos siis haluatte tietää, mitä olen mieltä mistäkin kirjasta, joudutte lukemaan tekstin.


Tässäkin taitaa olla jaarittelua enemmän kuin riittävästi. Sen sanon vielä, kuitenkin, että mitään aikataulua en blogiteksteille aseta, vaan kirjoitan lukemistani ”vapaa-ajan” kirjoista (eli kirjoja, joita en lue esim. tietokirjaprokkistani varten, koska kuka oikeasti jaksaa lukea, kun saivartelen noitavainotutkimuksen nyansseista viidettäkymmenettä kertaa vuoden sisään?) kun saan kirjoja luetuksi. Pääasiassa lukemistoni on kaunokirjallisuutta ja historiallista tietokirjallisuutta, mutta ei missään nimessä pelkästään; onkin hyvä pitää mielessä, että kaltaiseni bibliofiilin lukemisto voi olla melkein mitä vain.

Mistäkö blogin nimi tulee? 500 and 1 -blogia seuranneet ovat varmaan huomanneet, että toisinaan minulle tulee luovuuden/ajankäytön tehokausi, jolloin suollan viikossa koko kuukauden tekstit. Nuo tehokaudet johtuvat siitä, että tulen ajatelleeksi, "ai niin, blogi!" Siispä tämä on Ai niin! -blogi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kimmo Tuominen, Pimeän verkon oraakkeli

Kyberpunk on scifin alagenrenä haastava, koska vaikka se on periaatteessa dystopiakirjallisuuden variantti, se toimii silti omilla säännöillään. Kyberpunk on juonivetoista, nopeatempoista ja korkealentoista scifiä, jossa reaali- ja virtuaalitodellisuudet sekoittuvat, ihmiset ovat koneita ja koneet ihmisiä ja niin edelleen. Niiden kuvailemat maailmat ovat neonväreissä kahlaavia metropoleja, joissa suuryritykset hallitsevat ja ihmishenki on halpaa – kuin villiä länttä, mutta nihilistisemmin. Yleensä kyberpunk-romaanit ovat lyhyitä, intensiivisiä ja idearikkaita. Kimmo Tuomisen Pimeän verkon oraakkeli on harvinainen tapaus siinä, että se on suomalaista kyberpunkia. Sääli, että se ei ole kovin hyvää kyberpunkia, vaan se tuntuu menevän useammin kuin kerran sieltä, missä aita on matalimmillaan. Kaikki ensimmäisessä tekstikappaleessani mainitsemani perustyylipiirteet ovat mukana: dystopinen, mustalla huumorilla* kyllästetty maailma, jossa ihmishenki on halpaa ja kaikki on (suuryri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paul Auster, 4321

Olihan urakka. Kaksi kuukautta ja rapiat päälle – ohella toki kaikkea muutakin (mm. kaikki muut tässä blogissa käsitellyt kirjat), mutta kahden kuukauden ajan olen lukenut yhtä kirjaa ja nyt se on ohi. Tuohon aikaan ja urakkaan sisältyi 1141 sivua ja neljä tarinaa, jotka ovat todellisuudessa yksi tarina – sekä, tietenkin, Paul Austerin uusin romaani. Liioittelematta laskin kirjan käsistäni neljäkymmentä sekuntia sitten, luettuani viimeisen virkkeen viisi sekuntia aiemmin ja avasin tekstinkäsittelyohjelman jo valmiiksi auki olleella tietokoneella, joten jos tekstini tuntuu tavallista enemmän tajunnanvirtamaiselta ja fokusoimattomalta jorinalta, tässä saattaa hyvinkin olla selitys. Voin yrittää kuvailla sitä, millainen kirja Paul Austerin 4321 on, mutta en tule tekemään sille oikeutta. Se on massiivinen (duh!), koukeroinen, tunteellinen, älyllinen; se on kuin elämä, mutta silti se on täynnä kuolemaa, täynnä surua mutta myös iloa. Kirja kattaa niin valtavan tunnekirjon, että ei ...
2 kommenttia
Lue lisää

Terry Pratchett, Yövartiosto

Tehdäänpä yksi asia selväksi heti näin alkuun: Terry Pratchett oli nero. Miekkonen kirjoitti uransa aikana läjän erinomaisia romaaneja keskimäärin yhdestä kahteen per vuosi. Kenenkään toisen kirjoittelijan tekstejä lukiessa en ole nauranut yhtä hallitsemattomasti kuin Pratchettin. Silti kirjat eivät ole pelkkiä huumorikirjoja – vaikka huumori on suuressa roolissa – vaan niihin kätkeytyy hienoja ja toisinaan suuriakin oivalluksia ihmisluonnosta tai maailmasta ylipäänsä. Kaikki noin 40 Kiekkomaailma-kirjaa ovat Pratchettin uran kivijalka, seinät ja kattorakenteet, mutta vaikka kirjat ovat periaatteessa itsenäisiä kokonaisuuksia, niissä pyörivät hahmo(katraa)t kehittyvät vuosien saatossa erilaisiksi eikä lukemista sovi aloittaa varomattomaksi. Yövartiosto on kuudes Ankh-Morpokin yövartiostosta kertova romaani ja tähän mennessä alun perin kourallinen hahmoja on kasvanut reilusti yli tusinaan – ja heitä ei esitellä, joten on lukijan tehtävä tuntea Nobby Nobbs, Detrius, Porkkana ja kum...
Lähetä kommentti
Lue lisää