Perttu Häkkinen, Hukkuminen & Philip Roth, Väärin ymmärretty mies

Aion tehdä jotakin vain korkeintaan keskinkertaisesti perusteltua: aion niputtaa yhteen blogitekstiin kaksi kirjaa, joilla ei ole lähes mitään yhteistä. Perttu Häkkisen Hukkuminen on kertomus Kumpulan kidutussurmasta, joka tapahtui kesällä 2001, ja sisältää paljon pitkiäkin lainauksia alkuperäisasiakirjalähteistä. Philip Rothin Väärin ymmärretty mies on puolestaan toinen Nathan Zuckerman -romaani. Kirjat eroavat mm. tällaisissa pikkuasioissa: genressä (Hukkuminen on jotakin tieto- ja kaunokirjan väliltä ja Rothin kirja täysverinen romaani), kirjoitusajankohdassa (2010-luku ja 1980-luku), tapahtumapaikka (Suomi ja Yhdysvaltojen itärannikko), aihealue ja kerrontatyyli. Näillä pääsee jo alkuun, mutta erot ovat vieläkin syvempiä ja täytyisi olla totaalikahjo rinnastaakseen nämä kaksi teosta samassa tekstissä. Silti aion tehdä niin, koska a) olen laiska paska, b) luin Hukkumisen loppuun ennen kuin ehdin kirjoittaa Rothista blogitekstiä ja c) löysin yhden metatason jutun, josta haluan molempien kirjojen kanssa puhua – tämä metatason juttu on kirjojen suhtautuminen yliarvostettuun konstruktioon nimeltä totuus.

Häkkisen kirja tekee parhaansa uskotellakseen lukijalle, että Hukkumisen kertomus on totta: kirjassa on paljon autenttista asiakirja-aineistoa ja muutenkin pyrkimys todenperäisyyteen on kova. Kirjan pyrkimyksenä on argumentoida, että elinkautiseen Kumpulan kidutussurmasta tuomittu Pedro Avila-Mahkonen oli syytön ensin kuolemantuottamuksen, sitten (hovioikeuden tuomion jälkeen) murhaan. Kirja väittää, että toinen tuomittu oli murhaaja – Avila-Mahkonen ei ole kiistänyt syyllistyneensä vapaudenriistoon ja törkeään pahoinpitelyyn, mutta näistä saatava rangaistus on merkittävästi pienempi kuin murhasta saatu ja lusittu elinkautinen. Kirjassa kritisoidaan poliisin ja oikeuslaitoksen toimia rankalla kädellä ja toistuvasti Avila-Mahkosen tai hänen asianajajansa Kärkkäisen suulla ihmetellään, miksi esitutkinta on tehty niin huonosti eikä esim. tapahtumien aikajanaa ole lähetty rakentamaan poliisin tai syyttäjän toimesta. Näennäisestä puolueettomuudesta huolimatta ei sovi unohtaa sitä tosiseikkaa, että tämä kirja on kirjoitettu tasan yhden henkilön näkökulmasta ja tuo henkilö on Avila-Mahkonen. Jäin kaipaamaan etenkin perusteluja tai tulkintoja siitä, miksi ja mihin perustuen ensin käräjäoikeus ja perään hovioikeus tuomitsivat kuten tuomitsivat – nyt kirjassa ihmetellään tuomioita, haukutaan niitä enemmän tai vähemmän suoraan paskoiksi tuomioiksi ja täysverisiksi oikeusmurhiksi, mutta eiväthän nyt suomalaisen oikeuslaitoksen tuomarit perusteetta tuomioitaan langeta… etenkään murhan kaltaisista rikoksista. (Ehkä olen naiivi tässä, mene ja tiedä.) Esimerkiksi hovioikeuden kolmesta tuomarista vain yhden – sen, joka ei ollut tuomion koventamisen puolella – kanta on asiakirjoista haettu. En sano sitä, että Avila-Mahkonen olisi syyllinen, mutta mielestäni kirja, joka pyrkii totuudenmukaisuuteen, on velvoitettu ottamaan huomioon muitakin kuin yhden näkökulman. Kenties poliisit ja muut viranomaiset eivät ole halunneet osallistua kirjan tekoon haastatteluja antamalla, mutta kai sitä on olemassa muitakin keinoja…?

Rothin Väärin ymmärretty mies taas leikittelee omalla fiktiivisyydellään. Jo ensimmäisessä Zuckerman-kirjassa (Haamukirjailija) Roth leikitteli rajanvedolla itsensä ja alter-ego-hahmonsa välillä, mutta nyt homma saa aivan uuden ulottuvuuden, eikä Väärin ymmärrettyä miestä voi tiivistää ilman, että tietää edes pääpiirteitä Rothinkin urasta. Seuraava juonikuvaus pätee niin Rothin elämään kuin Väärin ymmärretyn miehen narratiiviin: Zuckerman (Roth) iskee isosti läpi vuonna 1969 kokeellisella ja seksiä tihkuvalla kirjallaan Carnovsky (Portnoyn tauti), joka toisaalta tekee paljon rahaa kirjoittajalleen mutta myös herättää huomattavaa moraalista pahennusta. On helppo huomata, miksi monilla on vaikeuksia määritellä, onko kirja fiktiivinen romaani vai omaelämänkerrallinen kuvaus – probleema, jota kirja myös käsittelee, sillä Zuckermania syytetään siveettömäksi ihmiseksi, koska hänen kirjansa päähahmo on siveetön henkilö. Lisäksi monet sivuhahmot Carnovskyssa ovat mukamas joitakin sivuhahmoja Väärin ymmärretyssä miehessä (jotka ovat mukamas joitakin oikeita Rothin tuttuja, luultavasti) ja he loukkaantuvat kuinka ”heitä” kohdellaan kirjassa. Zuckerman vakuuttaa toistuvasti, että kyseessä on vain romaani, pelkkää fiktiota, ja tämä on toisaalta uskottavaa tarinan sisäisesti (Zuckerman ei ole Carnovsky), mutta myös kahdella metatasolla: Roth ei ole Zuckerman, ja samalla Roth kertoo kaikille, että Väärin ymmärretty mies ei ole omaelämänkerta. Oikeastaan aiempaan Zuckerman-kirjaan romaani kytkeytyy päähahmonsa lisäksi löyhällä teemalla siitä, kuinka juutalainen saa esittää juutalaisuutta (amerikkalaisessa) mediassa – teema, jota pohdittiin jo Haamukirjailijassa, mutta pienimuotoisemmin Zuckermanin ja tämän isän väittelyissä Zuckermanin novellista. Lisäksi, mainittakoon, että kirjan alkuperäinen nimi Zuckerman Unbound on paljon parempi kuin kömpelö suomenkielinen nimi, mutta en voi sanoa tästä enempää spoilaamatta.

Molemmat kirjat olivat nopeita luettavia, hyvin kirjoitettuja (joskin tyystin erilaisilla tyyleillä; Häkkisen yhden virkkeen kappaleiden ylikäyttö ärsytti, mainittakoon) ja muutenkin viihdyttäviä teoksia. Aion sanoa tässä epäreilussa vertailussani Rothin kirjaa paremmaksi, vaikka Hukkuminen ei ollut huono myöskään… Haamukirjailija oli kuitenkin parempi kirja Rothilta. (Sivuhuomio: Häkkinen olisi voinut vähentää merkittävästi Avila-Mahkosen meditaatiokuvauksia, koska pari lukua käytetään käytännössä yksistään buddhalaisuuteen kääntymisen kuvaamiseen ja muuten hyvin fokusoituneessa kirjassa ne olivat selkeä tyylirikko ja filleriä.)

Hukkumisen aloituskappale:

Pidin joitakin vuosia takaperin toimistoa Orionin vanhan lääketehtaan tiloissa Vallilassa. Valtaosa talon vuokralaisista oli hippejä: rakastettavia haihattelijoita, jotka tekivät karaokevideoita, suunnittelivat ikiliikkujia ja keittelivät löyhkääviä kasvisruokia nuhruisessa yhteiskeittiössä. Kanssani samalla käytävällä kolme huonetta omastani eteenpäin viihtyi kuitenkin salaperäinen vuokralainen, joka ei istunut paikan yleisilmeeseen. (S. 5.)

Ja Väärin ymmärretyn miehen aloituskappale:

”Te bussissa, minkä helskutin takia, rahamies?” (S. 21, suom. Pentti Saarikoski)