Jennifer Eganin edellinen romaani Aika suuri hämäys (The Visit
from the Goon Squad) voitti Pulitzerin ja on myös minun mielestäni
erinomainen kokeellinen romaani, joka leikittelee romaanin ja novellikokoelman
rajapinnalla (jokaisella luvulla on eri kertoja tai eri hahmo, jonka kautta ne
fokalisoidaan) sekä myös romaanin tyylikeinoilla (etenkin PowerPoint-dioilla
kirjoitettu luku on jäänyt mieleen). Luin myös Eganin edeltävän romaanin Sydäntorni (The Keep), joka oli myös hyvä, mutta ei läheskään niin hyvä kuin Aika suuri hämäys; kokeellisuus oli
kuitenkin läsnä, joskin enemmän ”missä kulkevat todellisuuden rajat, missä
fiktio alkaa” -tematiikallaan kuin romaanikirjallisuuden keinoilla leikitellen.
Odotukseni Eganin uutta romaania, viime vuonna ilmestynyttä ja vielä
suomentamatonta Manhattan Beachia
kohtaan olivat kovat, joten päätin ottaa sen äänikirjakseni Audiablen kautta.
Äänikirjan kuuntelu, kun hamstraa levyjä oikealta ja
vasemmalta sekä kirjoittaa levyarvosteluja ja -blogia, voi olla kinkkistä ja
liian tapauskohtaista ollakseen hyväksi lukuprosessille. Siksi minulla on
kestänyt puolitoista kuukautta saada Manhattan
Beach luetuksi… tai siis kuunnelluksi, vaikka se ei ole pitkä kirja.
Onneksi sain vinkin, että bluetooth-kuulokkeiden aikakaudella voi mennä
keskellä yötä nukkumaan ja kuunnella kirjaa ilman, että tarvitsee laittaa
valoja päälle tai edes nousta sängystä luvun päättymisen jälkeen. Tällä tavalla
olen kuunnellut luvun verran (yleensä noin puolisen tuntia) kirjaa joka ilta –
ja vain kahdesti torkahdin kuunnellessani. Suosittelen kaikkia äänikirjojen ystäviä
kokeilemaan tätä keinoa, sillä näin olen saanut rauhoituttua kirjan kanssa
ennen nukkumaanmenoa.
Manhattan Beach on
historiallinen romaani, joka sijoittuu käytännössä kokonaan 1940-luvulle ja,
nimensä mukaisesti, New Yorkiin. Päähahmoja on kolme: Anna, parikymppinen
sukeltajaksi haluava nainen; Dexter, neli- tai viisikymppinen gangsteri ja yöklubin
pyörittäjä; sekä Eddie, Annan isä. Äänikirjassa jokaisella päähahmolla oli oma
lukija, mikä toimi todella hienosti, sillä pelkän proosan tasolla fokalisaatio
ei olisi muuten tullut aina selväksi. Eganin proosa on, edelleen, loistavaa ja
hän onnistuu maalaamaan hienoja kuvia tarkoilla sanavalinnoilla, jotka hyvät
lukijat vielä tulkitsevat oivallisesti. Juoni on varsin tavanomainen ja
suoraviivainenkin ajankuva nuoresta naisesta patriarkaalisessa ympäristössä
sekä alamaailman metkuista. Kirjan parhaat kohtaukset olivat loppupuolella,
Annan sukelluskohtausten ja [SPOILERI!] Eddien haaksirikon muodossa.
Tavanomaisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on hieman
yllättävää, ottaen huomioon Eganin kaksi edellistä teosta, sillä Manhattan Beach ei ole kokeellinen
romaani. Se ei riko rajoja tarinankerronnallaan tai sen keinoilla – se vain
kertoo sota-ajasta kolmen hahmon näkökulmasta. Olen ymmärtänyt, että monet ovat
olleet pettyneitä ratkaisusta ja myönnän olleeni aluksi itse hitusen
ymmyrkäisenä, mutta jos kirjan vain ottaa sellaisena kuin se on, se ei ole
huono. Se ei ole erinomainenkaan, pitää muistaa, mutta Goodreads.comissa annoin
kirjalle kolme tähteä ja (toisin kuin Grishamin kanssa) kyseessä on vahva
kolmonen. Jos kirja olisi vetänyt paremmin mukaansa, olisin jopa saattanut
antaa sillä neljä tähteä, mutta alku on (tai ainakin oli minulle) hidas ja
päämäärätön; myös Anna tuntuu ajoittain turhan paljon ”voimakas nainen, joka
tekee kaiken mitä miehetkin” -arkkityypiltä, kun kuvataan hänen sukellustoimintaansa,
ja hän on siinä liian hyvä liian pian.
Egania aiemmin lukeneet, olkaa varovaisia pettymyksen
kanssa; muut voivat olla huolettomampia, sillä Manhattan Beach on hyvä teos. Ei erinomainen ja ajoittain vailla punaista
lankaa, mutta silti ihan kelpo kirja.
Aloituskappale jää uupumaan, koska kuuntelin romaanin
äänikirjana ja sanelun kirjoittaminen auki ei ole hauskaa.
Kommentit
Lähetä kommentti