Kuten olen monesti sanonut ja kuten tulen takuulla monesti vielä sanomaankin, Sir Terry Pratchett oli nero. Joku voisi melkein tatuoida tämän väittämän… paskat, faktan … otsaani. Yleensä vältän lukemasta saman kirjailijan tuotoksia liian tiiviiseen tahtiin, koska niistä menee helposti maku ja kirjat alkavat puuroutua keskenään ja lukijana ajaudun liian syvälle mukavuusalueelle, josta ylös rämpiminen on harvoin miellyttävää, mutta siitä huolimatta luin toisen Pratchettini alle puoleen vuoteen. Syy on selvä: minulle on tullut viime aikoina vastaan sen verran paljon huonoja tai parhaimmillaan keskinkertaisia kirjoja – käykääpä blogitekstejä läpi ja huomaatte monia viimeaikaisia teoksia ympäröivän negatiivisuuden auran – ja halusin lukea ennen kesäproggistani yhden takuulla hyvän kirjan. Täten, Terry Pratchett ja Thief of Time . Thief of Time on varsin tyypillinen Pratchett-kirja: juoni seuraa jotakin suurta, maailmanlopullista skenaariota, toistuvat avainhahmot käyvät esittäy