Olen pitänyt hetken hiljaiseloa kirjablogini kanssa, koska olen lukenut sen verran erikoisia kirjoja, että en ole nähnyt mitään syytä kirjoittaa niistä blogitekstejä: jos teokset ovat jo omissa silmissänikin ”hivenen niche”, en halua edes arvailla mitä potentiaalinen blogini lukija olisi niistä mieltä. Lisäksi, monista noista kirjoista minulla on vain vähän sanottavaa ja ei taatusti riittävästi hyvän blogitekstin varalle. Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -teoksesta minulla on kuitenkin paljon sanottavaa. Ensimmäiseksi haluan sanoa sen, että en ole aiemmin lukenut Ozia eli en tiennyt odottaa mitään, paitsi takakannen lupaaman kuvauksen 1940- ja -50-lukujen Jerusalemista. Sivumäärä – pyöresti 650 sivua – tuntui myös hivenen pelottavalta, koska viime aikoina olen gravitoitunut enemmän kohti tiiviimpiä ja rönsyilemättömämpiä teoksia. Tarina rakkaudesta ja pimeydestä on erittäin rönsyileväinen kirja, mutta samalla se on intiimi ja tiivis, kunhan sille antaa aikaa ja ti