Siirry pääsisältöön

Tekstit

Matti Klinge, Tuhoutuiko Rooma? & Hyppikää ilosta

Huh. Se oli erikoinen hurahtaminen, toivottavasti se on nyt ohi. Tai, no, en tiedä toivonko moista oikeasti, mutta…
Emeritusprofessori Matti Klinge on mielipiteitä jakava persoona, jota voi kuvata suhteellisen vaivattomasti vanhoilliseksi, aristokraattiseksi humanistijääräksi, joka ottaa säännöllisesti kantaa milloin mihinkin julkiseen debattiin tavalla, joka herättää monesti… kärkkäitä vastauksia. Minä, vastaavasti, olen vain tällainen wannabe-kirjoittelijanplanttu, kotitaustaltani kaikkea muuta kuin yläluokkainen saati eliittilukiota käynyt. Miksi siis luin kaksi Matti Klingen päiväkirjaa putkeen, vaikka maailmankuvamme ovat niin perustavalla tavalla erilaisia? Juuri siksi. En tunne ketään, joka olisi vanhaa aristokraattisukua ja ylpeä siitä (tai ainakaan toisi sitä esiin), ja haluan ymmärtää tapaa, jolla Klingen kaltainen jäärä näkee maailman ja sen tapahtumat. Päiväkirjoja lukiessani huomasin olevani jatkuvasti toista mieltä Klingen kanssa isoista ja pienistä asioista, mikä ei jäll…
Uusimmat tekstit

Max Barry, Jennifer Government

Max Barry on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, mutta kuultuani useasta suusta, että hänen dystopiaromaaninsa Jennifer Government on yksi 2000-luvun parhaista genrensä edustajista tällä vuosituhannella, päätin tarttua mainittuun kirjaan. Lisäksi, sen vielä nykyistä hyperkapitalismia libertaristisempi maailma on useamman kuin pari pykälää pelottavan puolella; kuvitelkaa maailma, jossa Kokoomus olisi kommunistinen puolue, republikaanit maltillista vasemmistoa ja Kokoomusnuorten mielipuolisimmat sankarit maltillista oikeistoa, ja menettäkää yöunenne. Suunnilleen sellainen Jennifer Governmentin maailma on: heikkoa ja marginalisoituvaa keskushallintoa lukuun ottamatta kaikki yhteiskunnassa on yksityistettyä, sisältäen koululaitoksen ja poliisivoimat. Barryn luomassa maailmassa poliisi on uudelleenbrändäytynyt The Policeksi ja kun henkilö tulee antamaan itsensä ilmi siitä, että hänet on palkattu/painostettu massamurhan toteuttamiseksi, The Police tarjoaa ulkoistamisdiiliä.
Jennifer …

Chris Rylander, Gregin legenda

Toisen kerran elämässäni, minulle lähetettiin kustantamosta kirja luettavaksi ja blogiruodittavaksi. Ja toisen kerran kyseessä on nuorille, suunnilleen ala-asteikäisille suunnatun fantasiaromaanisarjan avausosa.
Chris Rylanderin Gregin legenda avaa Eeppisten epäonnistumisten sarjan, joka on ensimmäisen kirjan perusteella Harry Potter -kaavaa seuraava nykypäiväfantasiatarina nuoresta pojasta, joka tempaistaan tutusta ympäristöstä vieraaseen ja hänen on kohdattava yllättävä verenperimänsä. Päähahmo Greg ei kuitenkaan kuule olevansa noitapoika, vaan kääpiö – ja Englannissa sijaitsevan koulun sijaan hänen uusi kotinsa sijaitsee vanhan kotikaupungin, Chicagon, katujen alla. Ensimmäinen arkijärjellä selittämätön tapaus on melkein kuin suoraan ensimmäisestä Harry Potterista: kun Harry vapauttaa käärmeen eläintarhassa, jääkarhu hyökkää Gregin kimppuun. Erona on kirjan teemana toimiva huomio siitä, että Greg (kuten muutkin kääpiöt) on epäonninen koheltaja, joka vie jokaisella toimellaan asioita…

Esko Valtaoja, Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja on mielenkiintoinen mediapersoona, jonka sanavalmius on tehnyt hänestä maamme tunnetuimman tieteen popularisoijan – jopa siinä mitassa, että tieteentekijät ovat käynnistäneet kampanjoita, joissa suurille kansanjoukoille tarjotaan muitakin huippuasiantuntijoita kuin vain Valtaoja. En ole oikea henkilö arvioimaan Valtaojan tieteellisiä saavutuksia – tähtitiede ja fysiikka eivät ole vahvinta osaamisaluettani – mutta popularisoijana hän on suomen kielen vastine Neil DeGrasse Tysonille ja Carl Saganille. Vaikka tai koska tähtitiede ei ole ydinosaamistani, päätin antaa Valtaojan kirjalle mahdollisuuden ja kirjavalintaprosessi oli helppo, koska ensimmäinen ajatukseni oli sama kuin ilmeisesti kaikilla muillakin, koska Kaiken käsikirja on edelleen, seitsemän vuotta ilmestymisensä jälkeen, painossa ja divareissakin hinnat huitelevat parissa kympissä.
Ymmärrän hyvin miksi: Valtaoja kirjoittaa rehevästi, sujuvasti, hauskasti ja silti täyttä asiaa. Kyllä, kirjassa on muutamia irrallis…

Petri Silas, Alexi Laiho - kitara, kaaos & kontrolli

Olen useassa eri asiayhteydessä maininnut, että Children of Bodomin musiikki, etenkin yhtyeen kolmoslevy Follow the Reaper (2001), on vaikuttanut kehitykseeni niin musiikkimakuni kuin persoonallisuuteni tiimoilta enemmän kuin mikään muu taide- tai viihdetuote. Lähimmäs pääsee David Eddingsin Belgarionin taru -fantasiakirjasarja, mutta Eddingsin kirjat olisivat luultavasti jääneet lukematta, mikäli en olisi koskaan hurahtanut metallimusiikkiin, mikä puolestaan tapahtui Bodomin musiikin kautta. Kovimmat Bodom-fanivuoteni ovat takana päin, mutta myönnän silti jännittäneeni Alexi Laihon haastattelemista armon vuonna 2019 ja kyllähän miekkosesta tehty elämänkerta oli luettava tuoreeltaan.
Alexi Laiho – kitara, kaaos & kontrolli on pinnallinen elämänkerta miekkosesta, jonka elämästä voisi saada paljon mehukkaammankin kirjan. Liekö ratkaisun takana managementti, kustantamo, Laiho itse tai kirjan haastatteluista kokoon parsinut Petri Silas (tai kaikki/jotkin mainituista), mutta elämänkerta…

Salman Rushdie, The Golden House

Salman Rushdie muistetaan liian usein väärästä asiasta: hänen nimittäminen sananvapauden esitaistelijaksi tai fundamentalistimuslimien arkkiviholliseksi on joko toissijaista tai suoraan väärin. Hyvä on, miekkosen Saatanalliset säkeet ja siitä kihonnut fatwa-kohu ovat kiehtova episodi sananvapauden historiassa eikä Rushdien sietämä kohtuuton ja pitkäkestoinen pelko henkensä puolesta ole oikeutettua, vaikka kirjan näkisikin (virheellisesti) islamia herjaavana. Saatanalliset säkeet on vaikea kirja ja koko katkelma, josta fundamentalistimuslimit pahoittivat mielensä, on paranoidista skitsofreniaa sairastavan henkilön uni, joka kuvastaa hänen hybristään sekä mielensä dualismia. Rushdie käyttää saatanallisten säkeiden (kipeää) teologista kysymystä kirjallisena keinona, ei piikkinä tai solvauksena muslimeja tai profeetta Muhammedia kohtaan.
Kohukirjansa jälkeen Rushdie on pysynyt kiireisenä, kirjallisella rintamallakin. En ole lukenut Rushdielta Saatanallisten säkeiden lisäksi kuin vain Harun…

Tommi Kovanen & Jenny Rostain, Kuolemanlaakso

En yleensä puhu siitä paljoa tai kovaan ääneen, mutta seuraan jääkiekkoa. Ilmeisesti lätkädiggailu on sen verran rahvaanomaista, että akateemikot katselevat lajia ja sen seuraajia nenäänsä pitkin: pelkkää väkivaltaista kohkaamista ja känniääliöitä Leijona-paidat päällä. Monet väkevimmistä lapsuus- ja nuoruusmuistostani liittyvät jollakin tavalla (MM-)lätkään: Leijonien finaalitappio Torinossa 2006, finaalitappiota edeltänyt Venäjän myllyttäminen ja Karalahden kaksi sekuntia ennen pelin päättymistä verkon perukoille sujahtanut maalin vuoden 1998 (?) MM-kisojen ratkaisupelissä. Nykyään seuraan päivittäin NHL:n tapahtumia, pelien lopputuloksia, pelaajakauppoja ja yleisiä uutisaiheita, ja yksi puheenaihe, joka on pyörinyt paljon lätkäotsikoissa, on aivovammat: kuinka pelaajat itse ovat syypäitä omiin vammoihinsa, kuinka he tietävät vammautumisen mahdollisuuden, kuinka liiga (oli se nimeltään Liiga tai NHL) ei ole vastuussa ja niin edelleen. Lapsellisia kantoja, tiedän – eivätkä ne auta mu…