Ai niin!

Oli erinomainen ratkaisu lopettaa Jessie Burtonin The Miniaturist kesken, koska siten saatoin tarttua Bea Uusman Naparetki . Minun rakkaustarinani -kirjaan, jonka lukukokemus on ollut sykähdyttävimpiä useaan kuukauteen. Odotukseni olivat korkealla jo valmiiksi, kiitos lukuisten kehujen, mutta silti kirja yllätti laadullaan. Uusma kirjoittaa hyvin ja kerrottu tarina on erittäin mielenkiintoinen. Naparetki kertoo Uusmasta, joka innostuu 1990-luvun puolivälissä Andrée-retkikunnasta ja sen mystisestä kohtalosta. Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi niin retkikunnan vaiheet kuin Uusman tutkimusprosessin saamaat muodot. Kolmihenkinen Andrée-retkikunta lähtee vuonna 1897 ylittämään pohjoisnapaa kuumailmapallolla, tarkoituksena oleskella korissa viikkokaupalla, pudottaa poiju pohjoisnavalle ja jatkaa siitä matkaa tuulten mukana kohti sivilisaatiota. Homma menee pieleen jo nousussa, kun käytännössä kaikki laahausköydet irtoavat; ilmapallo vuotaa kuin siivilä; mitään ei ole testat

Viime aikoina on tullut luettua paljon raskaita ja vaikeaselkoisia ”korkeakirjallisia” (inhoan sanaa, mutta menkööt) romaaneja, joiden kanssa on painittava ja jotka ovat olleet lähtökohtaisesti todella hienoja teoksia. Halusin kuitenkin vastapainoksi jotakin muuta – kevyempää, juonivetoisempaa ja koukuttavampaa mutta laadusta tinkimättä. Jotakin sellaista, jota voisin lukea hyvällä omatunnolla työmatkoilla ja vessareissuilla varsinaisten ”no nytpä otan tunnin aikaa lukeakseni romaania” -pyrähdysten sijaan. Muutaman kollegan suosituksesta tartuin Jessie Burtonin The Miniaturistiin , josta olen kuullut (useasta suusta) hyvää ja jonka käsittelemä historiallinen aikakausi (1600-luvun lopun Alankomaat/Amsterdam) on erilainen ja kiinnostava, kun vertaa tavanomaisiin historiallisiin romaaneihin sotakausista yms. Erään kollegan mukaan kirjaa ei vain voinut laskea käsistä, kun siinä oli päässyt alkuun. Lopetin The Miniaturistin lukemisen kesken. Luovutin ensimmäisen osan päätöksessä, su

Tiedän, voi kuinka tiedänkin: edellisestä blogimerkinnästä on aikaa enemmän kuin kehtaan myöntää (tai jaksan selvittää). Useita viikkoja joka tapauksessa. En ole edelleenkään istunut käsieni päällä tuona aikana (mitä nyt välillä, mutta eikös se ole ihan ok?), vaan kirjoitus-, muokkaamis- ja lukemishommia on piisannut. Monet varmasti jo tietävätkin, mutta mainittakoon ihan for the record, että esikoistietokirjani Jumalan viholliset ilmestyy tammikuussa Like Kustannuksen kautta – infoa siitä löytyy esim. täältä: http://like.fi/kirjat/jumalan-viholliset/ . Tämä proggis on vaatinut viime aikoina paljon aikaa ja jaksamista, joten hupilukeminen on jäänyt paitsioon ja koska kirjoitan tähän blogiin vain hupilukemistani kirjoista, päivitysväli on venähtänyt. Osasyy on myös romaanilla, jonka sain (vihdoin ja viimein) puristettua loppuun: Hilary Mantelin Susipalatsi on erinomainen mutta paksu ja vaikea kirja. Susipalatsi on noin 800 sivua tuhti – mitta, joka ei ole missään nimessä vältt