Tiedän, voi kuinka tiedänkin: edellisestä blogimerkinnästä
on aikaa enemmän kuin kehtaan myöntää (tai jaksan selvittää). Useita viikkoja
joka tapauksessa. En ole edelleenkään istunut käsieni päällä tuona aikana (mitä
nyt välillä, mutta eikös se ole ihan ok?), vaan kirjoitus-, muokkaamis- ja
lukemishommia on piisannut. Monet varmasti jo tietävätkin, mutta mainittakoon
ihan for the record, että esikoistietokirjani Jumalan viholliset ilmestyy tammikuussa Like Kustannuksen kautta –
infoa siitä löytyy esim. täältä: http://like.fi/kirjat/jumalan-viholliset/.
Tämä proggis on vaatinut viime aikoina paljon aikaa ja jaksamista, joten
hupilukeminen on jäänyt paitsioon ja koska kirjoitan tähän blogiin vain
hupilukemistani kirjoista, päivitysväli on venähtänyt. Osasyy on myös romaanilla,
jonka sain (vihdoin ja viimein) puristettua loppuun: Hilary Mantelin Susipalatsi on erinomainen mutta paksu
ja vaikea kirja.
Susipalatsi on
noin 800 sivua tuhti – mitta, joka ei ole missään nimessä välttämättä
ikuisuusprojekti kaltaiselleni lukijalle, jonka suosikkikirjat liikkuvat
vieläkin älyttömämmissä sivumäärissä *kröh*4321*kröh*.
Kirjan lukemista hidasti sen rakenne ja tyyli, jo aiemmin mainittujen kiireiden
takia: Mantel lähtee siitä oletuksesta, että lukija tuntee Englannin
reformaatiota vähintäänkin keskinkertaisesti. Henkilölistaus on mittava ja
informaatioköyhä, toimijoiden kuvaukset aikakauteen perehtymättömille
riittämättömiä ottamaan selkoa syy-seuraus- sekä liittolaisuussuhteista. Esim.
jos lukija ei tunne Thomas Morea, jatkuvat viittaukset Utopiaan (joita ei
välttämättä tehdä Moreen liittyvissä asioissa, siis) jäävät vieraiksi. Jotkin
avaintapahtumista kerrotaan viitteellisemmin kuin 99% historiallisten romaanien
kirjottajista tohtisi. Koska lukijan oletetaan tuntevan aihepiiriä ainakin
suunnilleen, annan spoilerivaroituksen kaikille kirjasta kiinnostuneille ja
tapahtumia tuntemattomille, sillä juonesta puhuminen ilman spoilereita ei ole,
kiitos Mantelin tyylivalinnan, mahdollista.
Mainitut 800 sivua kuluvat kertomalla Thomas Cromwellin
noususta valtaan. Cromwell on aateliton sepän poika, joka älynsä ja oveluutensa
avuilla nousee kuninkaasta seuraavaksi. Susipalatsi
alkaa kardinaali Thomas Wolseyn lankeemuksesta/kuolemasta ja päättyy alkukesään
1535 eli Thomas Moren teloitukseen. Kirja ei siis käsittele Henrik VIII:n
libidoa tai kruununprinssiunelmia, vaan juurikin Cromwelliä, hänen
kunnianhimoaan ja pragmaattisuutta. Tuona aikana Cromwell muuttuu kardinaalin
avustajasta kuninkaan oikeaksi kädeksi, joka masinoi (esimerkiksi tässä Susipalatsi on erittäin ambivalentti)
Henrik VIII:n avioeroaikeet reformaatioksi. Syytä/kunniaa reformaatiosta ei
vyörytetä yksinomaan Cromwellin niskoille, mutta Mantelin käsittelyssä hänen
roolinsa on tärkein tai ainakin tärkeimpiä Anne Boleynin ohella; Mantel ei jätä
arvailujen varaan sitä, että Cromwell sympatisoi protestantteja ja tämä toimii
yhtenä kirjan tärkeimmistä vastakkainasetteluista nousevan protestantin
Cromwellin ja laskevan jäykän katolisen Moren välillä. Susipalatsi on ilmiselvästi trilogian ensimmäinen osa – se käsittelee
Cromwellin valtaannousua, toinen (oletettavasti) valta-asemassa oloa ja kolmas
enemmän kuin hiukan Moreen verrattavalla tavalla tapahtuvaa romahdusta. En ole
siis samaa mieltä suomentajan jälkisanoissa mainitsemasta väitteestä, että
kirja päättyy kesken, koska pääjännite on ratkennut ja Cromwell on voittanut.
Mantelin tyylilliset ratkaisut ovat suvereeneja ja myös
taiteellisesti kunnioitettavia: hän kuljettaa tarinaa hitaasti eteenpäin,
malttaen pysähtyä pieniin ja näennäisen merkityksettömiin hetkiin, siirtyen
siitä luontevasti seuraavaan piilotettujen tai korkeintaan puolittain esillä
olevien merkitysten täplittämään keskusteluun ja niin edelleen. Rakenteessa on
hieman tajunnanvirtamainen fiilis, kun yksi luku saattaa olla mitä vain n.
sadan tai kahden sivun väliltä ja ne saattavat käsitellä yhtä aamurukousta tai
valtapolitiikka ja Cromwellin naissuhteita ja Henrikin neuvonpitoja ja…
Lähtökohtaisesti rakenne toimii oikein hienosti, mutta kuten alussa varoitin,
kirja ei ole helppo ja varomaton lukija joutuu raapimaan päätään erikoisten
aihe- ja tapahtumaloikkien aikana ja etsimään yhteyksiä, vaikka niitä ei
olisikaan.
Johtopäätökseni kirjasta on se, että aion suositella Susipalatsia mahdollisimman monille
mutta en voi suositella sitä varauksetta kellekään. Itse kuuntelin Yalen
yliopiston Youtubeen laittaman luennon Englannin reformaatiosta ja selailin
Wikipediaa kirjan lukemisen ohessa ja silti olin toistuvasti hieman pyörällä
päästäni henkilöistä ja heidän nimistään ja titteleistään. Asiantuntevalle ja
paneutumisvalmiille lukijalle Susipalatsi
on nautinto, muille helposti kurimus.
Aloituskappale, joka on jälleen
englantilaisittain/jenkkiläisittäin yksivirkkeinen:
-Alahan nousta siitä.
(s.17, suom. Kaisa Sivenius. Pokkaripainos.)
P.S. Tiedän kansikuvan olevan toisesta painoksesta. En löytänyt äkkiseltään hyvälaatuista pokkaripainoksen kantta netistä.
Kommentit
Lähetä kommentti