Mokoma on hyvä bändi – ei erinomainen, mutta hyvä yhtä
kaikki. Yhtyeen musiikki on rankkaa, mutta niin ovat myös sanoituksetkin ja
aion, julkisesti ja häpeilemättömästi, väittää Marko Annalaa yhdeksi parhaista
suomalaisista ja suomeksi kirjoittavista rock-lyyrikoista. Jos ette musiikista
välitä, etsikää käsiinne vapaavalintaisella keinolla esimerkiksi Mokoman Elävien kirjoihin (2015) -levyn
sanoitukset ja ihastelkaa päräyttävän hienoa kuvausta masennuksesta sairautena,
mutta myös siitä, kuinka tuosta sairaudesta on mahdollista selvitä. Teema on
Annalalle tärkeä, sillä hän on kokenut useita masennuksia aikuisiällä, joista
viimeisin oli vakavin ja toimii myös mainitun levyn taustana.
Masennus, osaltaan, on myös Annalan esikoisromaanin tausta:
kirjan ensimmäinen luku kuvaa päähenkilön hortoilua metsässä kaverien perässä,
juuttumista suonsilmäkkeeseen – ja vaikka kuinka potkii, suo upottaa jokaisen
liikkeen myötä pahemmin, ja vaikka pitäisi vain apaattiseesti olla paikallaan,
päähahmo polkee suota – sekä pelastukseen saapuvaa isää. Tämä luku, mielestäni,
kuvaa parhaiten Annalan romaania, ainakin teemojen puolesta. Annala on monesti
haastatteluissa sanonut, että Elävien
kirjoihin -levyn teemaksi päätynyt vaikein masennuskausi katkesi hänen
osaltaan isyytensä ansiosta – teema, jota harva örinähevibändin solisti lähtisi
puimaan sanoituksissa. Luentani mukaisesti Annala on ensimmäisessä luvussa niin
masennuksen suohon juuttunut päähahmo, mutta myös isä. Tai kenties isä kuvastaa
isyyttä suurempana konseptina, joka toimii hänen pelastajanaan.
Värityskirja on
tuskallisen rehellinen kirja, vaikka se on fiktiivinen romaani. Ei käy
epäselväksi, että kyseessä on vahvasti oma- ja henkilökohtainen kirja, jossa
hahmot ovat ns. ”oikeilla” nimillään: päähahmo on Marko Annala, kirjan varrella
perustetaan Mokoma-niminen bändi ja niin edelleen. Silti se ei kuitenkaan ole
muistelma, koska se ei kertaa Annalan elämäntarinaa, Mokoman bändihistoriikista
puhumattakaan, vaan fokus on päähahmon pään sisäisissä liikkeissä ja tunteissa.
Jotta kirja sopisi muistelman määritelmään, se pitäisi olla faktapohjainen,
mahdollisimman luotettava kuvaus siitä, mitä tapahtui ja kuinka – Värityskirja on kuitenkin, nimensä
mukaisesti, pikemminkin ekspressionistinen maalaus kuin niinkään kronikka
tapahtumista. Värityskirjan värit
ovat Annala-hahmon tunteet, jotka määräytyvät kirjan tapahtumien myötä.
Tietenkin voidaan pohtia sitä, kuinka paljon Annala-hahmo kirjassa on
yhteneväinen Annala-henkilön kanssa, mutta siinä missataan pointti: kirjan
fokuksessa ei ole henkilöhistoria, vaan elämän tunneskaalan läpikäynti. Miksi
Annala-hahmo tuntee kuten tuntee? Mitkä tapahtumat ovat vaikuttaneet
tuntemusten muovautumiseen (tai värien sekoittumiseen, jos tätä
maalaus-metaforaa halutaan jatkaa)? Kuinka päähahmo on kokenut sen, mitä
on kokenut?
Kirjan suurin vahvuus on toisaalta vahva tunneperäisyys,
mutta myös sen hieno, minimalistisen runollinen proosa. Virkkeet ovat (toisin
kuin minulla) lyhyitä ja menevät suoraan asiaan. Annalan lyriikoista tuttua
oivaltavuutta löytyy, totta kai, ja ei jää epäselväksi, etteikö hän olisi
loistavan lyyrikon lisäksi myös hyvä kirjailija. Tahtoisin sanoa erinomainen
kirjailija, mutta varaan tuon ylistyssanan myöhemmäksi – päivään, jolloin
Annalalla on useita romaaneja tilillään.
En halua liikaa purkaa ja selittää Värityskirjaa, koska se olisi osaltani pointin missaamista: Värityskirjaa ei ole tarkoitettu
luettavaksi, vaan koettavaksi. Sitä ei pidä analysoida järjellä, vaan myötäelää
tunteella. Vain kahteensataan väljästi taitettuun sivuun mahtuu paljon, koko
elämä ja, kuitenkin, vielä enemmän. Vaikka lupasin, etten anna arvosanaa, aion
suositella lähes varauksettomasti Marko Annalan Värityskirjaa seuraaville henkilötyypeille:
1 1)
Jos tykkäät Mokomasta, lue Annalan romaani.
2 2)
Jos et tykkää Mokomasta, lue Annalan romaani.
3 3)
Jos luet paljon kirjoja, lue Annalan romaani.
4 4)
Jos et lue juurikaa kirjoja, lue Annalan romaani.
5 5)
Jos sinun pitäisi lukea loppuvuonna vain yksi
romaani, lue Finlandia-voittajan sijaan Annalan romaani.
Jos siis jäi epäselväksi: lukekaa nyt jumalauta, kun on
kerrankin kirjoitettu näin julmetun hieno romaani suomeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti