Yuval Noah Harari, Homo Deus

Yuval Noah Harari nousi monien tietoisuuteen kirjallaan Sapiens, jossa hän käy läpi koko ihmiskunnan tarinan nykypäivään saakka. Uudessa kirjassaan Homo Deus, joka ilmestyy syksyllä suomeksi, Harari, kuten kirjan alaotsikkokin tietään kertoa, pyrkii kirjoittamaan lyhyen historiikin tulevaisuudelle. Sapiens on jäänyt minulta lukematta, vaikka se hyllyssä odottaakin (sanapari ”lukemattomana hyllyssä” tulee blogin lukijoille tutuksi todella nopeasti), koska lyhyellä selailulla ja takakansitekstillä se on antanut minulle vaikutelman varsin tyypillisestä todella suurten linjojen historiakirjasta, a’la McNeill & MacNeillin Verkottunut ihmiskunta (2003, suom. 2005) ja Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs (1997, suom. 1998). Vastaavasti mitään tulevaisuuden historiikkia en ole lukenut tai hankkinut, joten tokihan moisella premissillä varustettu opus oli omittava.

Harari on todella vakuuttava kirjoittaja, jonka argumentointi on historiallis-filosofista: periaatteessa hän kirjoittaa kuin luonnontieteisiin vihkiytynyt yhteiskuntatieteilijä, mutta silti hän jatkuvasti vetää vaikutteita ja huomioita historian ja ihmiskunnan kehityksen eri vaiheista. Hän käyttää ihmiskunnan menneisyyttä todistusaineistonaan ja pohjana selitysmalleilleen tulevaisuudesta, mutta silti pohdinta on enemmänkin filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua kuin tiukan tyylipuhdasta historiankirjoitusta. Kenties tästä tulee hiukan sekava mielikuva siitä, millainen kirja oikeastaan on, mutta luulen pointtini selkiytyvän lyhyellä lainauksella (s. 442):

”Agriculture accelerated demographic growth so the number of human processors rose sharply. Simultaneously, agriculture enabled many more people to live together in close proximity, thereby generating dense local networks that contained unprecedented numbers of processors.”

Harari ei kirjoita lainauksessa sinänsä tarkkaa historiallista kuvausta neoliittisesta vallankumouksesta, vaan hän käyttää neoliittista vallankumousta selittämällä ja syventämällä pointtiaan elämästä ja yhteisöjen muodostuksesta datankeruun apuvälineenä. Otin nämä virkkeet esimerkiksi, koska ne ovat toisaalta äärettömän hyvin kirjoitettuja ja havainnollisia, mutta silti varsin kaukana perinteisestä historiallisesta kerronnasta: harvapa kirjoittaja olisi lähtenyt vertamaan ensimmäisiä maanviljelysyhteisöjä tietokoneisiin ja tehnyt sen noin selkeästi ja helposti lähestyttävästi. Olisin voinut tietenkin ottaa monia muitakin lainauksia kirjasta – neljästä ja puolestasadasta sivusta löytyy matskua moneen huomioon – mutta en halua purkaa näitä kahta lausetta palasiin analysoidakseni niitä kuoliaaksi, vaan osoittaakseni, että lyhyillä mutta kuvainnollisilla virkkeillä Harari sanoo enemmän kuin kaltaiseni raapustelija ylipitkillä ja harhailevilla lausehirviöillä. (Kyllä, tämä oli itseironiaa, älkää hämmästelkö.)

Erinomaisen argumentoinnin lisäksi Homo Deus on todella provokatiivinen, sillä Harari haastaa tai purkaa palasiinsa jokaisen hallitsevan maailmanselitysmallin, mutta etenkin ihmiskeskeisen ”humanismiuskonnon” – eli ajatuksen siitä, että mikään ei ole maailmassa pyhää paitsi ihminen itse. Hän ei sano, että ihminen ei olisi pyhä, mutta Harari esittää, että tuo ajatus tulee joutumaan vaikean kriisin eteen seuraavan parin vuosikymmenen aikana, kun tekoäly ja algoritmit kehittyvät; ajatus siitä, että ihmisen sisällä on jokin jakamaton (”in-dividual”) minuus, jonka ääntä kuuntelemalla voimme tehdä itsellemme parhaat ratkaisut, tulee jäämään menneisyyteen, kun algoritmit tuntevat meidät itseämme paremmin. Kuten sanoin, provokatiivista mutta hyvästä syystä, sillä tämänkaltaisista aiheista puhutaan julkisuudessa aivan liian vähän, ainakin ilman foliohattuja. Silti minulle kovimmin kolahti ajatus siitä, että jo ihmissielua ei ole (kuten tiede on osoittanut), miten oikeutamme itsellemme ylivertaisuutemme muista eläimistä – Harari antaa tähän dilemmaan vastauksen, mutta siitä huolimatta kuinka voimme olettaa meidät älyllisesti (”laskentatehollisesti”) ylittävien tietokoneiden ja algoritmien kohtelevan meitä yhtään sen paremmin kuin me olemme kohdelleet eläimiä?

Suurin miinus Homo Deusissa on se, ettei Harari käsittele juuri paskaakaan ilmastonmuutosta, joka, let’s face it, tulee muuttamaan lähes koko maailman tulevalla vuosisadalla. Hän ei sivuuta ilmastonmuutosta, vaan hän käsittelee sitä todella vähän ja jotenkin jälkiajatuksenomaisesti. Syvällisempi puinti siihen, millainen maailma tulee olemaan jos ilmastonmuutos etenee tällaista vauhtia ja kuinka se vaikuttaa ihmisiin ja ihmisyyteen, olisi ollut erittäin tervetullutta. Mutta muutoin Homo Deus on kerrassaan hieno kirja, joka ei välttämättä ole mitään kevyttä ja kepeää kesälukemista, mutta jonka ajatusten soisi silti patistavan ihmisiä ulos henkisistä poteroistaan ja havainnoimaan nykymaailmaa uudessa valossa sekä, tietenkin, pohtimaan tulevaisuutta ja sen muotoa. Lupaan jatkossa myös haukkua kirjoja, joten siitä jotain täkyä tulevia blogitekstejä silmällä pitäen.