John Hirst, Euroopan lyhin historia

Pidän kirjoista, joissa tiivistetään paljon historiaa vähään sivumäärään, ja monet ovat sanoneet John Hirstin kirjaa Euroopan lyhin historia yhdeksi parhaista tällä saralla. Alle kolmesataa sivua ja koko Euroopan historia kuulostaa kyllä niin yltiöpäiseltä projektilta, että pakkohan moinen teos on tarkastaa, etenkin kun se on taidokkaasti suomennettu Helene Bützowin toimesta. Se todellinen selling-point minulle oli väite (en muista mistä tähän törmäsin alunperin) siitä, että kirjassa käydään sama tarina (Euroopan historia, yllätysyllätys) kuudesti läpi, aina toisenlaisesta näkökulmasta.

Tämä selling-point-väite on tosin epätosi, sillä vaikka on totta, että monet luvuista alkavat antiikin kreikkalaisista tai roomalaisista, ne ovat todellisuudessa tavanomaisempia temaattisia lukuja, joissa käsitellään valtiomuotojen kehitystä tai lingvistiikkaa. Perusidea kirjassa on se, että kahdessa ensimmäisessä luvussa luodaan pohja, jonka päälle loput luvut rakennetaan, mutta missään nimessä samaa tarinaa ei kerrota kerta toisensa jälkeen uudelleen toisesta näkökulmasta. Oikeammin kirja on varsin tavanomainen Euroopan historian yleisesitys, joskin kronologisen lähestymistavan sijaan (pääosin) temaattinen. Tämäkään ei pidä täysin kutinsa, sillä kaksi viimeistä lukua ovat varsin tavanomaisia ”ja sitten tapahtui näin ja näin, ja se johti tähän ja tähän” -tyylistä narratiivia. Kirjan keskivaiheen (pihviosan?) luvut tuovat uusia näkökulmia aiemmin käsiteltyihin aikakausiin ja ilmiöihin, mutta vievät koko kirjan käsittävää kronologiaa aina askeleen pidemmälle (ensin lopetetaan keskiajan päättymiseen, sitten reformaatioon jne.), joten edes temaattisimmin jäsennetyt luvut eivät ole täysin temaattisia.

Oikeastaan Euroopan lyhin historia ei ole mitään erikoista, mutta onpahan kuitenkin hyvin tehty kirja. Luin sitä metromatkoilla ja ruokatauoilla ilman sen suurempaa paneutumista eikä mikään asia jäänyt erityisesti mieleeni positiivisena tai negatiivisena, joten kai kirja liikkuu sitten jossain sillä plusmiinus nollan lähistöllä. Muutamista ilmaisuista olen toki erittäin kriittinen – Hitlerin kuvaaminen ”paholaismaiseksi neroksi vailla vertaa” (s.249) on melko paksua. Muutamia vastaavia heittoja lukuun ottamatta kirjassa ei ole mitään vikaa ja saattaa toimia erittäin stimuloivana luettavana henkilölle, jolla ei ole alla maisteritutkintoa yleisestä (=Euroopan) historiasta. Meille hissafriikeille kirja sopii hyvin yöpöytälukemistoksi.

Pahoitteluni lyhyemmästä blogitekstistä, mutta ei minulla ole tämän enempää sanottavaa, joten miksi käyttää kaikkien aikaa turhaan hölinään? Jos turhaa hölinää haluat, käy tarkastamassa toinen blogini www.500and1.blogspot.fi koska siellä ei jorina lakkaa.