Stephen King, End of Watch

Stephen Kingin Bill Hodges -trilogia on paska. Älkää tuhlatko aikaanne. Sanon tämän vain ja ainoastaan sen takia, että trilogian viimeinen osa, End of Watch, on niin typerä. Okei, ei se ensimmäinen (Mr. Mercedes), saati toinen (Finders Keepers), ollut kovin kummoinen myöskään, mutta kolmannen jälkeen ne tuntuvat mestarillisilta jännäreiltä. King on tehnyt hirmuisen läjän parempia kirjoja, ja tuosta läjästä löytyy parempia dekkarimaisia romaaneja kuin mitä Hodges-trilogian päätösosalla on tarjottavana.

Koska puhun trilogian kolmannesta osasta, juonesta puhuminen ilman mitään spoilereita on mahdotonta, mutta tämän tekstikappaleen aikana keskityn spoilerittomiin proosateknisiin ongelmiin. Kingin proosa on edelleen sitä samaa kuin viimeisen noin neljänkymmenen vuoden ajan eli mitään suurempaa vikaa siinä ei ole – etenkin, jos englanniksi lukee. Muutamia hauskoja oivalluksia, muutoin riittävää ”viihdekirjallisuuteen” sopivaa suoraviivaista kerrontaa. Tekstin itsensä puolesta End of Watchia lukisi kyllä, vaikka muutamia todella rasittavia ratkaisuja kirjassa onkin: esimerkiksi sivulla 192 Hodges tekee lupauksen, jota seuraa kertojan kommentti ”but that is a promose he’s not able to keep”, joka, kuten arvata saattaa, päättää luvun ja heittää ilmoille koukun, jonka on tarkoitus vetää lukija mukana. Minulle vastaavat ennakoinnit tuntuvat epätoivoisen kirjailijan hätäkeinoilta, koska hän pelkää, ettei tarinan luontainen suunta, rytmi tai intensiteetti tahdo pitää lukijoita kiinnostuneina tapahtumien kulusta (koska, kun puhutaan ”viihdekirjallisuudesta”, tapahtumat eli juoni on se, mihin pääasiassa kiinnitetään huomiota). Onneksi muita vastaavia heittoja ei ole kuin siellä-täällä, joten lukukokemus ei niiden takia mene pilalle. (Tästä eteenpäin lipsun jo spoileri-alueelle.) Vastaavasti on mainittava, että sivulla 174 oleva sananvaihto Bradyn ja lekurin välillä sisältää heittämällä kirjan ovelimman oivalluksen:

            ”You’re a Frankenstein!”

            ”Don’t confuse the monster with the creator”, Brady says.

Jälleen, ei mitään nerokasta, mutta silti ihan näpsäkkä heitto. Ehdottomasti kirjan parhaat virkkeet.

Kirjaa on nyt tullut melkein jo kehuttua, joten on aika vetää kaikki kehunkaltaisetkin pois ja paneutua juoneen. Kahdessa ensimmäisessä Hodges-kirjassa fokuksessa on keskinkertainen dekkari-/jännärijuoni, jossa etsitään murhaajaa ja mysteerirahan lähdettä – siis niin tavanomaista dekkarimatskua kuin voi olla – joten millä tempulla King vetää maton lukijoiden alta? Yliluonnollisella elementillä, totta kai, onhan hän Stephen King. Minua siis ei (toisin kuin monia dekkarilukijoita, uskoisin) haittaa yliluonnollisen elementin olo kirjoissa, mutta ongelmani on se, ettei tuo elementti sovi Hodges-trilogiaan ja että tuo samainen elementti on niin saatanan tylsä. Siis, oikeasti, onko väsyneempää ratkaisua kuin telekinesia? (Yhdistettynä spirituaaliprojektioon – yksisanainen kuvaukseni on kiinnostavampi kuin se, miten asia kirjassa kerrotaan.) Ihan loputtoman typerä ratkaisu, joka haiskahtaa jälleen epätoivoisen kirjailijan kikalta saada vakavasta aivovammasta kärsivä pahis pois sellistään.

Pahiksista puheenollen: End of Watchissa on kahdenlaisia hahmoja, hyviksiä ja pahiksia. Hyvikset ovat niin läpikuultoisen puhtoisia ja ”sympaattisia”, että ihan oksettaa. Hyviksillä ei ole heikkouksia, paitsi pakollinen Mary Sue -oikku – tämä koskee jopa sivuhahmoja, vaikka he olisivat alle kymmenellä sivulla, sillä jos joku tekee kansalaisvelvollisuutensa, hänen täytyy olla tähtioppilas koulussa, joka haluaa yliopistoon pelaamaan koripalloa, jotta hän voisi auttaa perheensä pois slummiutuvasta kaupunginosasta. Pahikset, puolestaan, ovat pääpahiksen riivaamia, joten pelkästään pahoja… ja tämä pahuus on, yleensä, peräisin jostakin heidän heikkoudestaan (lekurin halukkuus käyttää kokeilematonta lääkettä jne.). Vain yksi hahmo ei sopinut tähän jakoon, sillä poliisifrendin pari oli (loppuratkaisuun asti, tietenkin) poikkiteloin supersankari-Hodgesin, messiaanisen Jeromen ja ”oikukkaan” Hollyn kanssa, koska hän haaveili poliisipäällikön virasta. Tämä, tahdon huomauttaa, on moraalisesti harmain hahmo koko kirjassa.

Voisin vuodattaa vielä useista asioista, jotka olivat joko typeriä tai tarpeettomia tai tarpeettomia ja typeriä, mutta jääköön tekemättä. Aikaa voi käyttää paljon parempaankin. Lyhyesti voi sanoa, että End of Watch on paskimpia Kingin kirjoja. Haluan lopettaa tekstin huomioon siitä, että End of Watch valittiin Goodreadsin lukijoiden keskuudessa vuoden 2016 parhaaksi jännäriksi. Tiesin jännärien tason olevan alhainen, mutta en halua edes kuvitella kuinka surkeita ne kaikki muut olivat. Luultavampaa on, että demokratia ei toimi… ainakaan parhaita kirjoja valittaessa.

Aloituskappale, jossa on (tietenkin) vain yksi virke:

It’s always darkest before the dawn. (s.1, pokkaripainos 2017.)