Paul Auster & J. M. Coetzee, Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä

Kirjeet ovat tänä maailman aikana katoava luonnonvara, kiitos pikaviestipalveluiden ja ihmiselon korostuneen kiireellisuuden. Kenellä on tätä nykyään aikaa kirjoittaa fyysinen kirje (käsin tai, kauhistuksen kauhistus, kirjoituskoneella) ja lähettää se toiselle postitse, odottaa vastausta määrittelemättömän pitkä aika ja yrittää sitten vielä muistaa mitä itse on tullut kirjoitettua? Eikö ole paljon helpompaa laitta hymiöiden täyttämä viesti WhatsAppissa tai Facebookin viestipalvelussa, ottaa tällä tavalla yhteys kehen tahansa koska tahansa? Monille jopa sähköposti tuntuu vanhanaikaiselta kanavalta, koska siinä yhä lähetellään kirjeitä ja vastaaminen ei ole yhtä välitöntä, ilmeisesti.

Tätä kaikkea vasten Paul Austerin ja nobelisti J. M. Coetzeen (yksi nobelisti lisää pois listasta) kirjeenvaihto on kiinnostavaa luettavaa, niin kirjallisilta kuin antropologisilta ansioiltaan. Kahden vanhan/vanhenevan miehen hidas kirjeenvaihto neljän vuoden ajalta on muodoiltaan ja tyyliltään niin toisenlaista kuin mikään, mitä viestittelyä nykyään tulee harrastettua; mielenkiintoista on tietenkin se, että kirjeenvaihto ei ole muinaisesta menneisyydestä, vaan vuosien 2008 ja 2011 väliltä, eli internetin ja somen aikakaudelta. (Hauska huomio: vuonna 2008 tai 2009 lähetetyssä kirjeessä Auster kauhistelee, kuinka pariisilaisessa hotellissa ei ole kirjoituskonetta varattuna vieraille. Oma ajatukseni oli, että olisi oudompaa, jos moinen löytyisi.) Silti nämä kaksi jäärää tahtovat, haluavat ja vaativat keskinäistä yhteydenpitoaan ylläpidettävän ensin perinteisen paperipostin ja, myöhemmin, teknologisen innovaation nimeltä faksi avulla. Puheenaiheet liikkuvat politiikan (vuoden 2008 talouskriisi, arabikevät, Israelin tilanne jne.), kirjallisuuden ja kirjoittamisen, tapaamissuunnitelmien sekä vanhenemisen ympärillä; kaikki tämä kuorrutetaan kankealta vaikuttavalla kirje-etiketillä, jossa kiitellään edellisistä kirjeistä ja sanotaan kohteliaisuuksia, joita ei somessa juuri vilahtele.

Kirjeet ovat mielenkiintoinen akkuna Austerin ja Coetzeen elämiin, mutta myös heidän edustamaansa maailmaan, jossa saadaan jatkuvasti kutsuja kaukaisten maiden kirjailijatapahtumiin, pyydetään pitämään puheita milloin missäkin ja mistäkin, reissataan maailman laidalta toiselle ja kerrotaan tarinoita vielä paljon vanhemmista julkimoista, joita on reissatessa kohdattu tai joiden kanssa on kerran istuttu syömään aamiaista ja niin edelleen. Tuo maailma tuntuu niin vieraalta, niin vanhakantaiselta ja niin absurdilta, ainakin omaan elämäntilanteeseen verrattuna; kenties miekkosille Phillip Rothin ja Charlton Hestonin name-dropping ei ole niin erikoista kuin miltä se minulle ja monille nuoremmille nykylukijoille eittämättä vaikuttaa. Täytyy pitää kuitenkin mielessä, että Coetzee on nobelisti ja Austerin pitäisi olla, joten heidän uiskentelu korkeakultturelleissa piireissä ei ole niin kauaskantoista kuin saattaisi intuitiivisesti vaikuttaa.

Jaarittelen, taas, mutta tavallaan ihan syystä: Tässä ja nyt on vaikeasti tiivistettävä kirja, koska siinä ei ole sinänsä mitään pointtia, ei juonta, ei punaista lankaa – se on vain kokoelma kirjeitä, joissa kaksi erittäin älykästä ja toisiaan suuresti kunnioittavaa ystävystä keskustelee heille tärkeistä ja kiinnostavista asioista. Kirja on valtaisa nautinto, kiitos herrojen kirjallisen ilmaisuvoiman sekä älykkyyden. Miksi kukaan ei haluaisi lukea kirjaa, joka on vain kahden fiksun miehen kohteliasta keskustelua milloin mistäkin aiheesta? Haluaisin tarttua moneen kysymykseen ja teemaan, joita miekkoset kirjeissään pohtivat, ja osallistua siten keskusteluun, mutta olen varma, että joutuisin skarppaamaan aivan hävyttömästi päästäkseni edes neljännesmatkaan Coetzeen ja Austerin kommenttien tasosta, joten jääköön moinen itsehäväistys tekemättä.

Aloituskappale on Coetzeen käsialaa:

Hyvä Paul,

olen pohdiskellut ystävyyksiä, kuinka ne kehkeytyvät, miksi jotkut niistä kestävät niin pitkään, pitempään kuin kiihkeät kiintymykset, joiden kalpeina jäljitelminä niitä toisinaan (väärin) pidetään. Ajattelin jo kirjoittaa sinulle tästä kaikesta kirjeen aloittamalla siitä havainnosta, että niin tärkeitä kuin ystävyydet ovatkin seuraelämässä ja niin paljon kuin ne meille merkitsevät etenkin lapsuudessa, on hämmästyttävää, kuinka vähän aiheesta on kirjoitettu. (Suomennos Erkki Jukaraisen ja Seppo Loposen käsialaa, s. 5.)