Aion tehdä jotakin vain korkeintaan keskinkertaisesti
perusteltua: aion niputtaa yhteen blogitekstiin kaksi kirjaa, joilla ei ole
lähes mitään yhteistä. Perttu Häkkisen Hukkuminen
on kertomus Kumpulan kidutussurmasta, joka tapahtui kesällä 2001, ja sisältää
paljon pitkiäkin lainauksia alkuperäisasiakirjalähteistä. Philip Rothin Väärin ymmärretty mies on puolestaan
toinen Nathan Zuckerman -romaani. Kirjat eroavat mm. tällaisissa pikkuasioissa:
genressä (Hukkuminen on jotakin
tieto- ja kaunokirjan väliltä ja Rothin kirja täysverinen romaani),
kirjoitusajankohdassa (2010-luku ja 1980-luku), tapahtumapaikka (Suomi ja
Yhdysvaltojen itärannikko), aihealue ja kerrontatyyli. Näillä pääsee jo alkuun,
mutta erot ovat vieläkin syvempiä ja täytyisi olla totaalikahjo rinnastaakseen
nämä kaksi teosta samassa tekstissä. Silti aion tehdä niin, koska a) olen
laiska paska, b) luin Hukkumisen
loppuun ennen kuin ehdin kirjoittaa Rothista blogitekstiä ja c) löysin yhden
metatason jutun, josta haluan molempien kirjojen kanssa puhua – tämä metatason
juttu on kirjojen suhtautuminen yliarvostettuun konstruktioon nimeltä totuus.
Häkkisen kirja tekee parhaansa uskotellakseen lukijalle,
että Hukkumisen kertomus on totta:
kirjassa on paljon autenttista asiakirja-aineistoa ja muutenkin pyrkimys
todenperäisyyteen on kova. Kirjan pyrkimyksenä on argumentoida, että
elinkautiseen Kumpulan kidutussurmasta tuomittu Pedro Avila-Mahkonen oli syytön
ensin kuolemantuottamuksen, sitten (hovioikeuden tuomion jälkeen) murhaan.
Kirja väittää, että toinen tuomittu oli murhaaja – Avila-Mahkonen ei ole
kiistänyt syyllistyneensä vapaudenriistoon ja törkeään pahoinpitelyyn, mutta
näistä saatava rangaistus on merkittävästi pienempi kuin murhasta saatu ja
lusittu elinkautinen. Kirjassa kritisoidaan poliisin ja oikeuslaitoksen toimia
rankalla kädellä ja toistuvasti Avila-Mahkosen tai hänen asianajajansa
Kärkkäisen suulla ihmetellään, miksi esitutkinta on tehty niin huonosti eikä
esim. tapahtumien aikajanaa ole lähetty rakentamaan poliisin tai syyttäjän
toimesta. Näennäisestä puolueettomuudesta huolimatta ei sovi unohtaa sitä
tosiseikkaa, että tämä kirja on kirjoitettu tasan yhden henkilön näkökulmasta
ja tuo henkilö on Avila-Mahkonen. Jäin kaipaamaan etenkin perusteluja tai
tulkintoja siitä, miksi ja mihin perustuen ensin käräjäoikeus ja perään
hovioikeus tuomitsivat kuten tuomitsivat – nyt kirjassa ihmetellään tuomioita,
haukutaan niitä enemmän tai vähemmän suoraan paskoiksi tuomioiksi ja
täysverisiksi oikeusmurhiksi, mutta eiväthän nyt suomalaisen oikeuslaitoksen
tuomarit perusteetta tuomioitaan langeta… etenkään murhan kaltaisista
rikoksista. (Ehkä olen naiivi tässä, mene ja tiedä.) Esimerkiksi hovioikeuden
kolmesta tuomarista vain yhden – sen, joka ei ollut tuomion koventamisen puolella
– kanta on asiakirjoista haettu. En sano sitä, että Avila-Mahkonen olisi
syyllinen, mutta mielestäni kirja, joka pyrkii totuudenmukaisuuteen, on
velvoitettu ottamaan huomioon muitakin kuin yhden näkökulman. Kenties poliisit
ja muut viranomaiset eivät ole halunneet osallistua kirjan tekoon haastatteluja
antamalla, mutta kai sitä on olemassa muitakin keinoja…?
Rothin Väärin
ymmärretty mies taas leikittelee omalla fiktiivisyydellään. Jo
ensimmäisessä Zuckerman-kirjassa (Haamukirjailija)
Roth leikitteli rajanvedolla itsensä ja alter-ego-hahmonsa välillä, mutta nyt
homma saa aivan uuden ulottuvuuden, eikä Väärin
ymmärrettyä miestä voi tiivistää ilman, että tietää edes pääpiirteitä
Rothinkin urasta. Seuraava juonikuvaus pätee niin Rothin elämään kuin Väärin ymmärretyn miehen narratiiviin:
Zuckerman (Roth) iskee isosti läpi vuonna 1969 kokeellisella ja seksiä
tihkuvalla kirjallaan Carnovsky (Portnoyn tauti), joka toisaalta tekee
paljon rahaa kirjoittajalleen mutta myös herättää huomattavaa moraalista
pahennusta. On helppo huomata, miksi monilla on vaikeuksia määritellä, onko
kirja fiktiivinen romaani vai omaelämänkerrallinen kuvaus – probleema, jota
kirja myös käsittelee, sillä Zuckermania syytetään siveettömäksi ihmiseksi,
koska hänen kirjansa päähahmo on siveetön henkilö. Lisäksi monet sivuhahmot Carnovskyssa ovat mukamas joitakin
sivuhahmoja Väärin ymmärretyssä miehessä
(jotka ovat mukamas joitakin oikeita Rothin tuttuja, luultavasti) ja he
loukkaantuvat kuinka ”heitä” kohdellaan kirjassa. Zuckerman vakuuttaa
toistuvasti, että kyseessä on vain romaani, pelkkää fiktiota, ja tämä on
toisaalta uskottavaa tarinan sisäisesti (Zuckerman ei ole Carnovsky), mutta
myös kahdella metatasolla: Roth ei ole Zuckerman, ja samalla Roth kertoo
kaikille, että Väärin ymmärretty mies ei
ole omaelämänkerta. Oikeastaan aiempaan Zuckerman-kirjaan romaani kytkeytyy
päähahmonsa lisäksi löyhällä teemalla siitä, kuinka juutalainen saa esittää
juutalaisuutta (amerikkalaisessa) mediassa – teema, jota pohdittiin jo Haamukirjailijassa, mutta
pienimuotoisemmin Zuckermanin ja tämän isän väittelyissä Zuckermanin novellista.
Lisäksi, mainittakoon, että kirjan alkuperäinen nimi Zuckerman Unbound on paljon parempi kuin kömpelö suomenkielinen
nimi, mutta en voi sanoa tästä enempää spoilaamatta.
Molemmat kirjat olivat nopeita luettavia, hyvin
kirjoitettuja (joskin tyystin erilaisilla tyyleillä; Häkkisen yhden virkkeen
kappaleiden ylikäyttö ärsytti, mainittakoon) ja muutenkin viihdyttäviä teoksia.
Aion sanoa tässä epäreilussa vertailussani Rothin kirjaa paremmaksi, vaikka Hukkuminen ei ollut huono myöskään… Haamukirjailija oli kuitenkin parempi
kirja Rothilta. (Sivuhuomio: Häkkinen olisi voinut vähentää merkittävästi
Avila-Mahkosen meditaatiokuvauksia, koska pari lukua käytetään käytännössä
yksistään buddhalaisuuteen kääntymisen kuvaamiseen ja muuten hyvin
fokusoituneessa kirjassa ne olivat selkeä tyylirikko ja filleriä.)
Hukkumisen
aloituskappale:
Pidin joitakin vuosia
takaperin toimistoa Orionin vanhan lääketehtaan tiloissa Vallilassa. Valtaosa
talon vuokralaisista oli hippejä: rakastettavia haihattelijoita, jotka tekivät
karaokevideoita, suunnittelivat ikiliikkujia ja keittelivät löyhkääviä
kasvisruokia nuhruisessa yhteiskeittiössä. Kanssani samalla käytävällä kolme
huonetta omastani eteenpäin viihtyi kuitenkin salaperäinen vuokralainen, joka
ei istunut paikan yleisilmeeseen. (S. 5.)
Ja Väärin ymmärretyn
miehen aloituskappale:
”Te bussissa, minkä
helskutin takia, rahamies?” (S. 21, suom. Pentti Saarikoski)
Kommentit
Lähetä kommentti