Sofi Oksanen -haasteeni on edennyt Siihen Isoon. Vaikka
Oksanen ei ollut tuntematon kirjailija ennen Puhdistusta, hänestä tuli koko kansan tuntema, kiittelemä ja
kiistelemä kirjailija vuoden 2008 Finlandia-voittajallaan. Kirja on käännetty
ties kuinka monille kielille, se lienee parhaiten myynyt suomalaisen
kirjailijan teos tällä vuosituhannella ja tehtiinpä siitä ison budjetin
elokuvakin, jonka tosin melkein kaikki tuntuvat unohtuneen. En varmaankaan osaa
tuoda mitään uutta sanottavaa kirjaan, jonka keskimäärin kaikki ollenkaan
suomalaista kirjallisuutta seuraavat ovat lukeneet, mutta sen sijaan ajattelin
tarkastella Puhdistusta jatkumona
Oksasen kahden ensimmäisen kirjan jälkeen.
Kuten olen teksteissäni maininnut, Stalinin lehmät oli kömpelö mutta hienosti kirjoitettu
esikoisromaani, josta paistoi läpi Oksasen tunteenpalo valikoimiaan aiheita
kohtaan - valitettavasti vain toteutus ei ollut tarvittavalla tasolla. Baby Jane oli tiukemmin toteutettu teos,
mutta kärsi ideakadosta: siinä missä esikoisella oli liikaa juonta, Baby Janella sitä oli liian vähän eikä
periaatteessa kiinnostava teema riittänyt kantamaan kirjaa. Näiden valossa Puhdistuksen erinomaisuus ei ollut
itsestään selvää, ainakaan minulle. Yritän aina pysyä irti hype-kulttuurista ja
Puhdistusta ympäröivä kulttimainen
kansansuosio on ollut pääsyy sille, miksi kirja oli jäänyt melkein
vuosikymmeneksi lukematta.
Todellisuus on kuitenkin se, että Puhdistus on erinomainen romaani. Se ei ole liki-täydellinen viiden
tähden romaani, mutta annoin kirjalle kuitenkin neljä tähteä Goodreadsissa.
(Toisin kuin monet, annan hyviä arvosanoja kitsaasti ja uskoisin antamieni
arvosanojen keskiarvon olevan vain hieman kolmen yllä, mikä on em. sivustolla
varsin maltillista.) Kirjassa Oksanen onnistuu yhdistämään hienon
kirjoittamisensa tueksi vetävän tarinan, jonka epäkronologisuus ei tunnu
itsetarkoitukselliselta vaan tarpeelliselta tarinankerronnan keinolta. Kirjassa
on myös juuri riittävästi juonta, joka – ainakin kun vertaa hänen edellisiin,
toisinaan päämäärättömältä tuntuviin teoksiinsa – kiristyy tasaisesti loppua
kohden; ilmassa on jatkuvasti useita kysymyksiä, joita epäkronologisuus
korostaa ja pakottaa lukijan spekuloimaan ja/tai kääntämään sivua. Päähahmot
ovat omilla tavoillaan marginalisoituneita – teema, joka on kulkenut Oksasen
kirjojen mukana – ja muutenkin Aliide ja Zara rinnastetaan toisiinsa
hienovaraisin keinoin. Kirjan molemmat loput ovat erittäin hyviä, myös, eivätkä
läheskään niin vaikeita kuin jotkut ovat väittäneet.
Kehuja on kiva kirjoittaa, mutta en tiedä kuinka
kiinnostavaa niitä on lukea. Siksi päälle hieman kritiikintynkää, joka ei
välttämättä ole niinkään kritiikkiä kuin huomio omista lukemistottumuksistani:
minulla oli vaikea päästä vauhtiin Puhdistuksen
kanssa ja ensimmäiset 150, jopa 200 sivua tuntuivat työltä. Vuoden vaihtuessa
päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja paneutua vapaa-ajallani
enemmän lukemiseen: tarttua kirjaan metro- ja vessareissujen ulkopuolellakin. Ensimmäinen
hedelmä tästä sadosta oli Puhdistus,
jonka viimeiset 100+ sivua luin käytännössä kertaistumalta, jollaisista
edellisiin uppoutumisesta on jo useita kuukausia aikaa. Tämä on toisaalta kehu
kirjan kiristyvälle jännitteelle, mutta myös intensiivisemmälle lukemiselle, minkä
toivon olevan lohtu muillekin lukemista harrastaville: jos jokin kirja tuntuu
vaikealta tai luotaantyöntävältä, ota pidempi lukurupeama (lukitse vaikka
kännykkäsi toiseen huoneeseen, jotta häiriötekijöitä ei olisi) ja jos kirja ei
silloinkaan lähde, siirry johonkin toiseen opukseen. Useaksi tunniksi
lukemiselle antautuminen saattaa kuulostaa utopistiselta tai naiivilta
kehotukselta, mutta se on täysin mahdollista, kaiken kiireen keskelläkin.
Niin tai näin, Puhdistus
on erinomainen romaani. Se ei ole parhaita lukemiani kirjoja, mutta
ehdottomasti positiivinen yllätys kahden heikomman romaanin jälkeen. Nyt,
ensimmäistä kertaa aloittamisen jälkeen, Oksanen-haasteeni tuntuu mielekkäältä –
ja, lisäksi, loppukin häämöttää, kun on enää kaksi kirjaa jäljellä.
Aloituskappale, joka sijoittuu aikajanalle toukokuulle 1949
ja on Hansin käsialaa:
On yritettävä
kirjoittaa muutama sananen, jotta järki pysyisi päässä eikä mieli murtuisi.
Piilotan vihkoseni tänne komeron lattian alle. Niin että kukaan ei löydä sitä,
vaikka minut löydettäisiinkin. Ei tämä ole miehelle tarkoitettua elämää.
Ihminen tarvitsee ihmisen ja jonkun jolle puhua. Koetan tehdä paljon
punnerruksia, pitää huolta lihaksista, mutta en minä enää mies ole, vaan
kuollut. Mies tekee talonsa työt, mutta minun talossani nainen, ja se on miehen
häpeä. (Leffakansipokkaripainos, Silberfeldt, s.9.)
P.S. Pidin viime vuoden ajan kirjaa Goodreadsin lukuhaasteen
muodossa vapaa-ajan lukemistostani. Alla listani – jotkut kohdat täytin hieman
mielikuvituksekkaasti, mutta sellaista se välillä on, tiedäthän…
6. A book being released as a movie in 2017
10. A dual-timeline novel
23. A book from the BBC "The Big Read" list
29. A book published outside the 4 major publishing houses (Simon & Schuster; HarperCollins; Penguin Random House; Hachette Livre) - check all the editions
30. A book from Goodreads Top 100 YA Books
32. A book with a long title (5+ words, excluding subtitle)
35. A book where one of the main characters is royalty
36. A Hugo Award winner or nominee
38. A novel inspired by a work of classic literature
43. A book with a chilling atmosphere (scary, unsettling, cold)
46. A time travel novel
48. A banned book
49. A book from someone else's bookshelf
52. A book set in a fictional location
Kommentit
Lähetä kommentti