Siirry pääsisältöön

Sofi Oksanen, Puhdistus

Sofi Oksanen -haasteeni on edennyt Siihen Isoon. Vaikka Oksanen ei ollut tuntematon kirjailija ennen Puhdistusta, hänestä tuli koko kansan tuntema, kiittelemä ja kiistelemä kirjailija vuoden 2008 Finlandia-voittajallaan. Kirja on käännetty ties kuinka monille kielille, se lienee parhaiten myynyt suomalaisen kirjailijan teos tällä vuosituhannella ja tehtiinpä siitä ison budjetin elokuvakin, jonka tosin melkein kaikki tuntuvat unohtuneen. En varmaankaan osaa tuoda mitään uutta sanottavaa kirjaan, jonka keskimäärin kaikki ollenkaan suomalaista kirjallisuutta seuraavat ovat lukeneet, mutta sen sijaan ajattelin tarkastella Puhdistusta jatkumona Oksasen kahden ensimmäisen kirjan jälkeen.

Kuten olen teksteissäni maininnut, Stalinin lehmät oli kömpelö mutta hienosti kirjoitettu esikoisromaani, josta paistoi läpi Oksasen tunteenpalo valikoimiaan aiheita kohtaan - valitettavasti vain toteutus ei ollut tarvittavalla tasolla. Baby Jane oli tiukemmin toteutettu teos, mutta kärsi ideakadosta: siinä missä esikoisella oli liikaa juonta, Baby Janella sitä oli liian vähän eikä periaatteessa kiinnostava teema riittänyt kantamaan kirjaa. Näiden valossa Puhdistuksen erinomaisuus ei ollut itsestään selvää, ainakaan minulle. Yritän aina pysyä irti hype-kulttuurista ja Puhdistusta ympäröivä kulttimainen kansansuosio on ollut pääsyy sille, miksi kirja oli jäänyt melkein vuosikymmeneksi lukematta.

Todellisuus on kuitenkin se, että Puhdistus on erinomainen romaani. Se ei ole liki-täydellinen viiden tähden romaani, mutta annoin kirjalle kuitenkin neljä tähteä Goodreadsissa. (Toisin kuin monet, annan hyviä arvosanoja kitsaasti ja uskoisin antamieni arvosanojen keskiarvon olevan vain hieman kolmen yllä, mikä on em. sivustolla varsin maltillista.) Kirjassa Oksanen onnistuu yhdistämään hienon kirjoittamisensa tueksi vetävän tarinan, jonka epäkronologisuus ei tunnu itsetarkoitukselliselta vaan tarpeelliselta tarinankerronnan keinolta. Kirjassa on myös juuri riittävästi juonta, joka – ainakin kun vertaa hänen edellisiin, toisinaan päämäärättömältä tuntuviin teoksiinsa – kiristyy tasaisesti loppua kohden; ilmassa on jatkuvasti useita kysymyksiä, joita epäkronologisuus korostaa ja pakottaa lukijan spekuloimaan ja/tai kääntämään sivua. Päähahmot ovat omilla tavoillaan marginalisoituneita – teema, joka on kulkenut Oksasen kirjojen mukana – ja muutenkin Aliide ja Zara rinnastetaan toisiinsa hienovaraisin keinoin. Kirjan molemmat loput ovat erittäin hyviä, myös, eivätkä läheskään niin vaikeita kuin jotkut ovat väittäneet.

Kehuja on kiva kirjoittaa, mutta en tiedä kuinka kiinnostavaa niitä on lukea. Siksi päälle hieman kritiikintynkää, joka ei välttämättä ole niinkään kritiikkiä kuin huomio omista lukemistottumuksistani: minulla oli vaikea päästä vauhtiin Puhdistuksen kanssa ja ensimmäiset 150, jopa 200 sivua tuntuivat työltä. Vuoden vaihtuessa päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja paneutua vapaa-ajallani enemmän lukemiseen: tarttua kirjaan metro- ja vessareissujen ulkopuolellakin. Ensimmäinen hedelmä tästä sadosta oli Puhdistus, jonka viimeiset 100+ sivua luin käytännössä kertaistumalta, jollaisista edellisiin uppoutumisesta on jo useita kuukausia aikaa. Tämä on toisaalta kehu kirjan kiristyvälle jännitteelle, mutta myös intensiivisemmälle lukemiselle, minkä toivon olevan lohtu muillekin lukemista harrastaville: jos jokin kirja tuntuu vaikealta tai luotaantyöntävältä, ota pidempi lukurupeama (lukitse vaikka kännykkäsi toiseen huoneeseen, jotta häiriötekijöitä ei olisi) ja jos kirja ei silloinkaan lähde, siirry johonkin toiseen opukseen. Useaksi tunniksi lukemiselle antautuminen saattaa kuulostaa utopistiselta tai naiivilta kehotukselta, mutta se on täysin mahdollista, kaiken kiireen keskelläkin.

Niin tai näin, Puhdistus on erinomainen romaani. Se ei ole parhaita lukemiani kirjoja, mutta ehdottomasti positiivinen yllätys kahden heikomman romaanin jälkeen. Nyt, ensimmäistä kertaa aloittamisen jälkeen, Oksanen-haasteeni tuntuu mielekkäältä – ja, lisäksi, loppukin häämöttää, kun on enää kaksi kirjaa jäljellä.

Aloituskappale, joka sijoittuu aikajanalle toukokuulle 1949 ja on Hansin käsialaa:
On yritettävä kirjoittaa muutama sananen, jotta järki pysyisi päässä eikä mieli murtuisi. Piilotan vihkoseni tänne komeron lattian alle. Niin että kukaan ei löydä sitä, vaikka minut löydettäisiinkin. Ei tämä ole miehelle tarkoitettua elämää. Ihminen tarvitsee ihmisen ja jonkun jolle puhua. Koetan tehdä paljon punnerruksia, pitää huolta lihaksista, mutta en minä enää mies ole, vaan kuollut. Mies tekee talonsa työt, mutta minun talossani nainen, ja se on miehen häpeä. (Leffakansipokkaripainos, Silberfeldt, s.9.)

P.S. Pidin viime vuoden ajan kirjaa Goodreadsin lukuhaasteen muodossa vapaa-ajan lukemistostani. Alla listani – jotkut kohdat täytin hieman mielikuvituksekkaasti, mutta sellaista se välillä on, tiedäthän…


1. A book from the Goodreads Choice Awards 2016 Emma Cline, The Girls
2. A book with at least 2 perspectives (multiple points of view) Stephen King, End of Watch
3. A book you meant to read in 2016 Jonathan Lyons, Viisauden talo
4. A title that doesn't contain the letter "E" Irvine Welsh, Trainspotting
5. A historical fiction Sofi Oksanen, Stalinin lehmät
6. A book being released as a movie in 2017
7. A book with an animal on the cover or in the title Ray Lorgia, Tokio ei välitä meistä enää
8. A book written by a person of color Yasunari Kawabate, Lumen maa
9. A book in the middle of your To Be Read list Satu Lidman & Anu Koskivirta & Jari Eilola, (toim.), Historiantutkimuksen etiikka
10. A dual-timeline novel
11. A category from another challenge David Cay Johnson, The Making of Donald Trump
12. A book based on a myth Åke Persson & Thomas Oldrup, Maailman pisin pajunköysi
13. A book recommended by one of your favorite authors Joe Hill, Strange Weather
14. A book with a strong female character Elina Hirvonen, Kun aika loppuu
15. A book written or set in Scandinavia (Norway, Sweden, Finland, Denmark, Iceland) Marko Annala, Värityskirja
16. A mystery Bea Uusma, Naparetki. Minun rakkaustarina
17. A book with illustrations Tuomas Hovi, Vlad Seivästäjä vampyyrikreivi Draculaan
18. A really long book (600+ pages) Donna Tartt, Tikli
19. A New York Times best-seller Stephen King, Mr. Mercedes
20. A book that you've owned for a while but haven't gotten around to reading Sofi Oksanen, Baby Jane
21. A book that is a continuation of a book you've already read Stephen King, Finders Keepers
22. A book by an author you haven't read before David Mitchell, Slade House
23. A book from the BBC "The Big Read" list
24. A book written by at least two authors Stephen King & Dan Simmons & George R. R. Martin, Dark Visions
25. A book about a famous historical figure Hilary Mantel, Susipalatsi
26. An adventure book George R.R. Martin, A Knight of the Seven Kingdoms
27. A book by one of your favorite authors Paul Auster, Kuun maisemissa
28. A non-fiction Anders Rydell, Kirjavarkaat
29. A book published outside the 4 major publishing houses (Simon & Schuster; HarperCollins; Penguin Random House; Hachette Livre) - check all the editions
30. A book from Goodreads Top 100 YA Books
31. A book from a sub-genre of your favorite genre John Williams, Stoner
32. A book with a long title (5+ words, excluding subtitle)
33. A magical realism novel Kazuo Ishiguro, Haudattu jättiläinen
34. A book set in or by an author from the Southern Hemisphere John Hirst, Euroopan lyhin historia
35. A book where one of the main characters is royalty
36. A Hugo Award winner or nominee
37. A book you choose randomly Philip Roth, Haamukirjailija
38. A novel inspired by a work of classic literature
39. An epistolary fiction Paul Auster & J. M. Coetzee, Tässä ja nyt
40. A book published in 2017 Yahtzee Croshaw, Will Save the Galaxy for Food
41. A book with an unreliable narrator Karin Joy Fowler, Olimme aivan suunniltamme
42. A best book of the 21st century (so far) Paul Auster, 4321
43. A book with a chilling atmosphere (scary, unsettling, cold)
44. A recommendation from "What Should I Read Next"  Yuval Noah Harari, Homo Deus
45. A book with a one-word title Andrzej Sapkowski, Myrskykausi
46. A time travel novel
47. A past suggestion that didn't win  Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä
48. A banned book
49. A book from someone else's bookshelf
50. A Penguin Modern Classic - any edition Margaret Atwood, The Handmaid’s Tale
51. A collection (e.g. essays, short stories, poetry, plays) Alex von Tunzelmann, Reel History
52. A book set in a fictional location

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Stephen & Owen King, Sleeping Beauties

Stephen Kingin tuotanto tällä vuosikymmenellä on ollut hänelle tyypillisesti epätasaista, mutta tähtihetkien määrä on suhteessa alhaisempi kuin vaikkapa -00-luvulla, saati sitten kasarilla. Mutta niitä heikkoja tai suorastaan surkeita kirjoja… niistä ei ole ollut puutosta. Monia kirjoista vaivaa mammuttitautisuus, selvä harkitsemattomuus ja kokonaisvaltainen fokuksen puute – nämä yhdessä paisuttavan sivumäärän helposti kuuteen- tai seitsemäänsataan, joskus ylikin. Esimerkiksi Under the Dome , joka taisi tosin ilmestyä -00-luvun puolella, on laatuesimerkki jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan rönsyilleestä kirjasta, joka ei tahtonut tietää mihin se pyrkii. Siitäkin huolimatta sen premissi oli kiinnostava ja hyvin perusteltu, vaikka loppuratkaisun typeryyttä ei voi ylikorostaa. Toiseksi uusin Kingin kirja on hänen nuoremman poikansa Owenin kanssa yhdessä kirjoitettu Sleeping Beauties (ilmestyy kesällä suomeksi nimellä Ruususen uni ), joka on 2010-luvun Kingin versio Under the Do

Ari Väntänen, Stone

Ei ole kovin kontroversiaali mielipide sanoa, että Stone oli mainio yhtye, jonka merkitystä suomalaiselle metalliskenelle on vaikea yliarvioida. Etenkin No Anesthesia! (1989) kuuluu jokaisen suomalaisen metalidiggarin kokoelmiin – se on samaan aikaan hauska, kiivas että koukeroinen levy, joka kestää kuuntelua vuodesta toiseen. Siinä, eipähän tarvitse lukea kolmesataasivuista bändihistoriikkia. Olen vittumainen, koska olen kyllästymässä bändi- ja muusikkohistoriikkeihin. Ari Väntäsen kirjoittama Stone on niin hyvä bändihistoriikki kuin bändihistoriikki voi olla, mutta ongelma on siinä, että bändihistoriikin tasokatto on matalalla. En tiedä muista, mutta ainakin itse alan olla lopen uupunut samaa kaavaa toistaviin bändikirjoihin: ensin kerrotaan pääjehujen lapsuudesta, jossain välissä innostutaan musasta ja soittamisesta, sitten treenaillaan paljon, pian levytetäänkin ja keikkaillaan, kunnes homma loppuu tai saavuttaa kirjoitushetken. Sekaan ripotellaan maun mukaisesti anekdoott

Sofi Oksanen, Norma

Yhdestä pettymyksestä toiseen, sellaista marssiahan tämä elämä on, eikö niin? Sofi Oksanen -haasteeni saapuu päätökseensä tältä erää Norman muodossa. Jos Oksasen muut kirjat kuin Puhdistus jakavat mielipiteitä, Norma ei jaa näkemyksiä: kaikki tuntuvat olevan samalla viivalla siitä, että Norma on heikko kirja, jopa suorastaan surkea. Niin usein kuin yritänkin olla vastarannan kiiski tai, anglistisemmin, Paholaisen puolestapuhuja, joudun olemaan samaa mieltä valtavirran kanssa Normasta , joka kisaa Oksasen heikoimman kirjan tittelistä yhdessä Baby Janen kanssa. Norman ongelma ei ole se, että se on tyylilajiltaan maagista realismia – monet lukijat ovat ampuneet kirjan luultavasti alas jo pelkästään tämän takia, mutta minä en välitä kirjojen genreistä, jos tarinat on rakennettu hyvin ja proosa on kohdillaan. Maaginen realismi on lajina vaikea, koska siinä järjetön (eli arkijärjellä selittämätön) pitää saada kiinteäksi osaksi tarinaa ja tuntumaan loogiselta, erottamattomalta o