Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen ei ollut kaipaamani
sykähdyttävä lukukokemus, mutta jätti paljon hienoja mielikuvia takaraivoon
kummittelemaan. Koska kaikki sanovat pääpiirteissään samaa – että Ishiguro on todella
monipuolinen kirjailija ja että Ole luonani aina on poikkeuksellisen upea romaani
– päätin antaa miekkoselle uuden mahdollisuuden kohtuullisen pian edellisen jälkeen.
Yleensä pyrin pitämään taukoa saman kirjailijan teosten lukemisen välillä
(paitsi jos minulla on menossa lukuhaaste a’la Sofi Oksanen -haasteeni), mutta
koska Haudattu jättiläinen oli niin ristiriitainen ja polarisoiva lukukokemus, minun
on puhdistettava ilmaa hiukan itseni ja Ishiguron väliltä. Oikeastaan kysymys,
joka kummitteli takaraivossani aloittaessani lukemisen, oli yksinkertainen: onko
Ole luonani aina parempi kuin Haudattu jättiläinen?
Lyhyt vastaus: kyllä. Pidempi vastaus: kyllä, todellakin,
ehdottomasti.
Ole luonani aina on parhaillaan silloin, kun kirjasta tietää
mahdollisimman vähän ennen kuin sitä alkaa lukea. Kirjan tarinaa ei saa
tiivistää eikä voikaan ilman, että tulee kertoneeksi liikaa. Tyylin kanssa on
vähän sama dilemma, koska periaatteessa kyseessä on rakkauskertomusmainen
tarina, mutta ei se ole kuin yksi puoli kirjasta. Kirjan kuvaileminen ilman,
että on ylikryptinen tai liian yksityiskohtainen on lähes mahdotonta. Mieleeni
tuli toistuvasti yksi ja sama vertailukohta: Karin Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme.
Jos toisesta näistä kirjoista pitää, pitää luultavasti myös toisesta.
Yritetään kuitenkin summata tai kuvailla Ole luonani aina
ideaa. Kirja kertoo takaumana Kathyn, Ruthin ja Tommyn koukeroisesta
ystävyydestä. He kasvavat erikoisessa sisäoppilaitoksessa, jossa heidän
luovuuttaan korostetaan ja jotakin piilotellaan. Mysteeri isolla
alkukirjaimella ei kuitenkaan ole Mysteeri isolla alkukirjaimella, sillä
kertaakaan kirjassa ei tule nyt niin kovin muodikasta twistiä – ”ahaa,
hovimestari olikin murhaaja” tai ”miten niin kasvit ovat päättäneet tappaa
ihmiset?” – vaan salaisuudesta vihjaillaan vähitellen ja kun se sanotaan
suoraan, lukijalla on jo varsin hyvä kuva siitä, mikä tuo paljastus oikein
onkaan. Tapa on hyvin samanlainen kuin se, jolla sisäoppilaitoksen lapsia
kasvatetaan: mitään ei sanota suoraan, mutta silti salaisuutta ei suoranaisesti
peitelläkään.
Kathyn kertomus loikkii kronologisesti, mutta muodostuva
kuva on aina selkeä. Tätä on vaikea selittää, mutta tapa, jolla Ishiguro
rakentaa kuvausta Kathyn ajasta sisäoppilaitoksesta, on yksinkertaisesti nerokas,
koska kronologia on hajotettu, jokainen palanen toimii myös itsenäisesti,
vaikka onkin tiiviisti osa tarinakokonaisuutta. Jokainen muistosirpale ja kohtaus
menneestä avaa uuden näkökulman romaanin maailmaan. Ainoa valituksenkaltaiseni on
se, että turhan usein Ishiguro toistaa (Kathyn suulla, tietenkin) ratkaisua,
jossa luku päätyy cliffhanger-tyyliseen ilmaisuun ”Tuo kaikki johtui siitä,
mitä tapahtui lammella”. Kerran, kaksi, kymmenenkin olisi ihan kelpoa
toimintaa, mutta minusta alkoi tuntua, että tuota samaa kikkaa käytettiin keskimäärin
kerran luvussa.
Kuten Haudatun jättiläisen kanssa, Ole luonani aina on
kirjoitettu kerrassaan upeasti. Ishiguron proosa on likipitäen täydellistä ja
se on suomennettu Helene Bützowin toimesta romaanin ansaitsemalla ammattitaidolla
ja tarkkuudella. Kielellisesti kirjassa ei ole mitään vikaa.
Muutenkaan vikaa ei ole paljoa. Muutamia yksittäisratkaisuja
voisi toki hioa, mutta eihän siitä mihinkään pääse: Ole luonani aina on
erinomainen romaani, kaunis ja koskettava. Ensimmäinen tänä vuonna (joo, vuosi
on vielä alussa, mutta silti) lukemani täyden viiden tähden kirja.
Aloituskappaleen kolme ensimmäistä virkkettä (aloituskappale
on sivun mittainen niin jätän tällaiseksi tyngäksi) Bützowin suomentamana:
Nimeni on Kathy H. Olen kolmekymmentäyksivuotias ja olen
toiminut valvojana yli yksitoista vuotta. Se kuulostaa kieltämättä pitkältä ajalta,
mutta minun halutaan jatkavan vielä kahdeksan kuukautta eli tämän vuoden
loppuun. Silloin tulee melkein kaksitoista vuotta täyteen.
(Leffakansipokkaripainos, s.11.)
Kommentit
Lähetä kommentti