Pilvi Torsti, Suomalaiset ja historia

Pilvi Torstin Suomalaiset ja historia on yksi visuaalisesti hienoimpia ja samalla selkeimpiä kirjoja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Kirja on taitettu niin valtaisalla ammattitaidolla, että hattu on nostettava omasta ja naapurinkin päästä: aukaisee kirjasta minkä tahansa sivun, on mahdollista välittömästi hahmottaa tekstin rakenne. Marginaaleissa kulkevat kuplat kertovat, mikä on kulloinenkin esiin nostettu näkökulma tutkimusaineistosta; haastattelumateriaalista nostetut lainaukset on laitettu puhekupliin ja vaikka vilkuilisi pelkästään niitä, kokonaisuudesta jäisi oivallinen mielikuva; jokaisen luvun avaa tyylikäs kokonaisen sivun täyttävä piirros.

Voisin puhua koko blogitekstin verran pelkästään Suomalaiset ja historia -kirjan visuaalisesta ilmeestä, koska se on vain niin tyylikäs, mutta se ei tekisi oikeutta kirjalle, koska sen aihe on erittäin tärkeä. Suomalaiset ja historia pohjautuu laajaan, n. vuosina 2008–2010 tehtyyn kysely- ja haastattelututkimusaineistoon, joka valottaa, kuten kirjan nimikin sanoo, suomalaisten suhdetta historiaan ja ”rahvaan” (= ei-historia-ammattilaisten) omaamia tulkintoja menneisyydestä sekä jossakin määrin myös tulevaisuudesta. Samalla kirja, mielestäni, fokusoi lukijakuntansa ”laajan lukijakunnan” sijaan nimenomaan historia-ammattilaisille sekä toimittajille, jotka tarvitsevat dataa yleisimmistä historiallisista tulkinnoista (noin kymmenen vuotta sitten, tietenkin) – tämä ei ole tietenkään kritiikki, sinänsä, vaan pelkkä havainto, koska epäilen, ettei keskivertodekkarisuurkuluttaja vaivaudu kahlaamaan läpi kymmeniä enemmän tai vähemmän samankaltaisia lausuntoja, joiden painotuserojen merkitys näyttäytyy lähinnä vain mainituille historia-ammattilaisille. Minulle, historia-ammattilaiselle, kirja oli kiehtovaa luettavaa, sillä näkemykset olivat usein niin vastakkaisia kuin jotka olen yliopistokoulutuksen aikana ominut; etenkin kansallisen historiankirjoitus, joka on akateemisissa piireissä jatkuvasti kyseenalaistetummassa roolissa, on voimissaan, ja monet myytilliset kertomukset ”ahkerasta kansasta” jne. näyttäytyvät erikoisina. Saman hengenvetoon on myös mainittava, että monet osoittavat erittäin tervettä/pätevää/ammattitaitoista kriittisyyttä historiamyyttejä kohtaan.

Kirja oli erittäin kiehtovaa luettavaa, siitä ei pääse mihinkään, mutta se on toki varsin kuiva tyyliltään. Ymmärrän ratkaisun täysin – Torsti haluaa antaa ihmisten puhua omasta puolestaan ja jättäytyy mahdollisimman taka-alalle – mutta, kun nyt kerran lähdekritiikistä puhutaan, tokihan hän on tutkijana ollut valikoimassa kirjaan päätyneitä puheenvuoroja ja olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi juuri nämä näkemykset on sisällytetty kirjaan ja miksi jotkin toiset ei ole. Ehkä tästä mainitaan loppupuolen tutkimusprosessia avaavassa luvussa, jonka jätin suosiolla lukematta. Tämäkään ei, oikeastaan, ole kritiikki, mutta sen sijaan mielestäni ihmisten tulevaisuustulkinnat olivat liian vahvasti esillä ja ne olivat samalla se osa kirjaa, joka on vanhentunut pahimmin.

Niin tai näin, Suomalaiset ja historia on hyvä ja tärkeä tutkimusraportti, jonka sopisi ainakin käväisevän kaikkien suomalaisten historia-ammattilaisten käsissä. Lisäksi, kirjaa tuppaa saamaan tätä nykyään varsin edukkaasti alennuskirjakaupoista, mikä on tavallaan sääli, sillä koko kirjan painattaminen nelivärisenä ei ole halpaa ja Gaudeamus on epäilemättä ottanut takkiin kirjan julkaisemisesta.

Aloituskappale jää kirjoittamatta, koska sillä ei ole tutkimusten kanssa samanlaista merkitystä kuin romaanien kohdalla.