Siirry pääsisältöön

Yahtzee Croshaw, Differently Morpheus


Yahtzee Croshaw’n nimi ei liene tuttu niille, jotka eivät seuraa videopelikulttuuria ja, etenkin, videopelikritiikkejä, mutta olen itse seurannut hänen touhujaan jo useamman vuoden ajan – olen tainnut katsoa kaikki hänen ja Gabriel Mortonin let’s play -videot ainakin kertaalleen läpi. (Niitä on paljon.) Yahtzee on vuodesta 2007 alkaen tehnyt jokaviikkoista videomuotoista nettisarjaa, Zero Punctuationia, jossa hän arvostelee uusia videopelejä – yleensä hänet tunnetaan negatiivisista arvosteluistaan, viisiminuuttisista sanatulvista ja vuodatuksistaan, mutta erityisesti minua on kiehtonut hänen musta huumorinsa ja peruslaadukas kirjoittamisensa. Kuten arvata saattaa, Yahtzee on kirjoittanut kirjankin – useita, jos tarkkoja ollaan, ja Differently Morpheus on niistä neljäs ja uusin. Tällä hetkellä kirjaa ei saa kuin pelkästään Amazonin Audiable-palvelusta äänikirjana; tavallinen kirjajulkaisu on tulossa loppuvuonna.

Differently Morpheus on satiirinen vilkaisu poliittiseen korrektiuteen: kirjassa Britteihin hakeutuvat Lähi-idästä saapuvien pakolaisten sijaan rinnakkaisulottuvuudesta saapuvat limanuljaskat, jotka ovat sekä sympaattisia että älykkäitä… ja, tietenkin, vainottuja kotiulottuvuudessaan. Ihmiset, paremmin asiasta tietämättä, ovat systemaattisesti teurastaneet näitä limanuljaskoja vuosisatojen ajan. Siinä samalla maagisia kykyjä omanneet ihmisyksilöt on laitettu ihmisarvon kyseenalaistaviin koulutuslaitoksiin, joiden tarkoituksena on estää heitä sekoamasta ja tappamasta kaikkia heidän taikavoimillaan. Limanuljaskoiden teurastamiseen, taikavoimia omaavien lapsien koulimiseen ja maailmanvalloitusten estämiseen on muodostettu Okkultismisministeriö, joka puolestaan on alisteinen Merlinin käsi -kultille. Tiivistäen kyseessä on siis Terry Pratchett -tyylinen kirja, mutta fantasian tai scifin sijaan huumorin kasvualustana on lovecraftiläinen kauhu yhdistettynä murhamysteerijuoneen. On tärkeä mainita, että Pratchettin huumorin osuvuuteen Yahtzee ei vieläkään yllä, vaikka Differently Morpheus on selvä petraus aiemmasta.

Olen lukenut yhden aiemman Yahtzeen kirjoista, Will Savet he Galaxy for Foodin, jonka suurin ongelma oli älytön tempo: vaivoin kolmeensataan sivuun mahtui liian paljon juonta, kun jokainen luku ja pahimmillaan jokainen sivu tuli päättyä jonkinlaiseen twistiin tai cliffhangeriin. Tämä johtuu, ilmeisesti, kuinka Yahtzee kirjoittaa romaanejaan sivu per päivä -periaatteella, mutta ei se tarinankerronnan heikkoutta oikeuta. Onneksi Differently Morpheus ei ole yhtä pahasti juoniähkyinen, vaikka etenkin tarinan loppupuolella on pari ”yllätyskäännettä” (heittomerkit koska kuudes yllätyskäänne putkeen ei ole enää kovin yllätyksellinen) liikaa. Proosa tuntuu myös paremmalta, hiotummalta; huomasin röhöttäväni parhaille oivalluksille. Iso rooli on myös Yahtzeen lukutavalla, kun hän (yli)ääninäyttelee hahmot tavalla, jonka uskon olevan tietoinen.

Ei minulla ole juuri tämän enempää sanottavaa Differently Morpheuksesta, vaikka jäänkin alle tavanomaisen sanamääräpäämääräni (kyllä se on yhdyssana). Kirja ei ole missään nimessä erinomainen, mutta se on viihdyttävä ja nopealukuinen; jos joku odottaa moottoriturpa-Yahtzeelta mitään muuta, sietääkin pettyä. Ainakin se on selvä parannus Will Savet he Galaxy for Foodista.

Aloituskappaletta en viitsi kirjoittaa auki, koska äänikirjan translitterointi ei ole työekonomista

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kimmo Tuominen, Pimeän verkon oraakkeli

Kyberpunk on scifin alagenrenä haastava, koska vaikka se on periaatteessa dystopiakirjallisuuden variantti, se toimii silti omilla säännöillään. Kyberpunk on juonivetoista, nopeatempoista ja korkealentoista scifiä, jossa reaali- ja virtuaalitodellisuudet sekoittuvat, ihmiset ovat koneita ja koneet ihmisiä ja niin edelleen. Niiden kuvailemat maailmat ovat neonväreissä kahlaavia metropoleja, joissa suuryritykset hallitsevat ja ihmishenki on halpaa – kuin villiä länttä, mutta nihilistisemmin. Yleensä kyberpunk-romaanit ovat lyhyitä, intensiivisiä ja idearikkaita. Kimmo Tuomisen Pimeän verkon oraakkeli on harvinainen tapaus siinä, että se on suomalaista kyberpunkia. Sääli, että se ei ole kovin hyvää kyberpunkia, vaan se tuntuu menevän useammin kuin kerran sieltä, missä aita on matalimmillaan. Kaikki ensimmäisessä tekstikappaleessani mainitsemani perustyylipiirteet ovat mukana: dystopinen, mustalla huumorilla* kyllästetty maailma, jossa ihmishenki on halpaa ja kaikki on (suuryri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paul Auster, 4321

Olihan urakka. Kaksi kuukautta ja rapiat päälle – ohella toki kaikkea muutakin (mm. kaikki muut tässä blogissa käsitellyt kirjat), mutta kahden kuukauden ajan olen lukenut yhtä kirjaa ja nyt se on ohi. Tuohon aikaan ja urakkaan sisältyi 1141 sivua ja neljä tarinaa, jotka ovat todellisuudessa yksi tarina – sekä, tietenkin, Paul Austerin uusin romaani. Liioittelematta laskin kirjan käsistäni neljäkymmentä sekuntia sitten, luettuani viimeisen virkkeen viisi sekuntia aiemmin ja avasin tekstinkäsittelyohjelman jo valmiiksi auki olleella tietokoneella, joten jos tekstini tuntuu tavallista enemmän tajunnanvirtamaiselta ja fokusoimattomalta jorinalta, tässä saattaa hyvinkin olla selitys. Voin yrittää kuvailla sitä, millainen kirja Paul Austerin 4321 on, mutta en tule tekemään sille oikeutta. Se on massiivinen (duh!), koukeroinen, tunteellinen, älyllinen; se on kuin elämä, mutta silti se on täynnä kuolemaa, täynnä surua mutta myös iloa. Kirja kattaa niin valtavan tunnekirjon, että ei ...
2 kommenttia
Lue lisää

Terry Pratchett, Yövartiosto

Tehdäänpä yksi asia selväksi heti näin alkuun: Terry Pratchett oli nero. Miekkonen kirjoitti uransa aikana läjän erinomaisia romaaneja keskimäärin yhdestä kahteen per vuosi. Kenenkään toisen kirjoittelijan tekstejä lukiessa en ole nauranut yhtä hallitsemattomasti kuin Pratchettin. Silti kirjat eivät ole pelkkiä huumorikirjoja – vaikka huumori on suuressa roolissa – vaan niihin kätkeytyy hienoja ja toisinaan suuriakin oivalluksia ihmisluonnosta tai maailmasta ylipäänsä. Kaikki noin 40 Kiekkomaailma-kirjaa ovat Pratchettin uran kivijalka, seinät ja kattorakenteet, mutta vaikka kirjat ovat periaatteessa itsenäisiä kokonaisuuksia, niissä pyörivät hahmo(katraa)t kehittyvät vuosien saatossa erilaisiksi eikä lukemista sovi aloittaa varomattomaksi. Yövartiosto on kuudes Ankh-Morpokin yövartiostosta kertova romaani ja tähän mennessä alun perin kourallinen hahmoja on kasvanut reilusti yli tusinaan – ja heitä ei esitellä, joten on lukijan tehtävä tuntea Nobby Nobbs, Detrius, Porkkana ja kum...
Lähetä kommentti
Lue lisää