Siirry pääsisältöön

Yahtzee Croshaw, Differently Morpheus


Yahtzee Croshaw’n nimi ei liene tuttu niille, jotka eivät seuraa videopelikulttuuria ja, etenkin, videopelikritiikkejä, mutta olen itse seurannut hänen touhujaan jo useamman vuoden ajan – olen tainnut katsoa kaikki hänen ja Gabriel Mortonin let’s play -videot ainakin kertaalleen läpi. (Niitä on paljon.) Yahtzee on vuodesta 2007 alkaen tehnyt jokaviikkoista videomuotoista nettisarjaa, Zero Punctuationia, jossa hän arvostelee uusia videopelejä – yleensä hänet tunnetaan negatiivisista arvosteluistaan, viisiminuuttisista sanatulvista ja vuodatuksistaan, mutta erityisesti minua on kiehtonut hänen musta huumorinsa ja peruslaadukas kirjoittamisensa. Kuten arvata saattaa, Yahtzee on kirjoittanut kirjankin – useita, jos tarkkoja ollaan, ja Differently Morpheus on niistä neljäs ja uusin. Tällä hetkellä kirjaa ei saa kuin pelkästään Amazonin Audiable-palvelusta äänikirjana; tavallinen kirjajulkaisu on tulossa loppuvuonna.

Differently Morpheus on satiirinen vilkaisu poliittiseen korrektiuteen: kirjassa Britteihin hakeutuvat Lähi-idästä saapuvien pakolaisten sijaan rinnakkaisulottuvuudesta saapuvat limanuljaskat, jotka ovat sekä sympaattisia että älykkäitä… ja, tietenkin, vainottuja kotiulottuvuudessaan. Ihmiset, paremmin asiasta tietämättä, ovat systemaattisesti teurastaneet näitä limanuljaskoja vuosisatojen ajan. Siinä samalla maagisia kykyjä omanneet ihmisyksilöt on laitettu ihmisarvon kyseenalaistaviin koulutuslaitoksiin, joiden tarkoituksena on estää heitä sekoamasta ja tappamasta kaikkia heidän taikavoimillaan. Limanuljaskoiden teurastamiseen, taikavoimia omaavien lapsien koulimiseen ja maailmanvalloitusten estämiseen on muodostettu Okkultismisministeriö, joka puolestaan on alisteinen Merlinin käsi -kultille. Tiivistäen kyseessä on siis Terry Pratchett -tyylinen kirja, mutta fantasian tai scifin sijaan huumorin kasvualustana on lovecraftiläinen kauhu yhdistettynä murhamysteerijuoneen. On tärkeä mainita, että Pratchettin huumorin osuvuuteen Yahtzee ei vieläkään yllä, vaikka Differently Morpheus on selvä petraus aiemmasta.

Olen lukenut yhden aiemman Yahtzeen kirjoista, Will Savet he Galaxy for Foodin, jonka suurin ongelma oli älytön tempo: vaivoin kolmeensataan sivuun mahtui liian paljon juonta, kun jokainen luku ja pahimmillaan jokainen sivu tuli päättyä jonkinlaiseen twistiin tai cliffhangeriin. Tämä johtuu, ilmeisesti, kuinka Yahtzee kirjoittaa romaanejaan sivu per päivä -periaatteella, mutta ei se tarinankerronnan heikkoutta oikeuta. Onneksi Differently Morpheus ei ole yhtä pahasti juoniähkyinen, vaikka etenkin tarinan loppupuolella on pari ”yllätyskäännettä” (heittomerkit koska kuudes yllätyskäänne putkeen ei ole enää kovin yllätyksellinen) liikaa. Proosa tuntuu myös paremmalta, hiotummalta; huomasin röhöttäväni parhaille oivalluksille. Iso rooli on myös Yahtzeen lukutavalla, kun hän (yli)ääninäyttelee hahmot tavalla, jonka uskon olevan tietoinen.

Ei minulla ole juuri tämän enempää sanottavaa Differently Morpheuksesta, vaikka jäänkin alle tavanomaisen sanamääräpäämääräni (kyllä se on yhdyssana). Kirja ei ole missään nimessä erinomainen, mutta se on viihdyttävä ja nopealukuinen; jos joku odottaa moottoriturpa-Yahtzeelta mitään muuta, sietääkin pettyä. Ainakin se on selvä parannus Will Savet he Galaxy for Foodista.

Aloituskappaletta en viitsi kirjoittaa auki, koska äänikirjan translitterointi ei ole työekonomista

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joe Hill, The Fireman

Tällä kertaa blogitekstini on hitusen toisenlainen: toisin kuin jokaisen aiemmin käsittelemäni kirjan kohdalla, en lukenut Joe Hillin The Fireman ia loppuun. Luin ensimmäiset noin 150 sivua, kunnes totesin kyllästyneeni niin lopullisesti, että siirryn mieluummin johonkin muuhun kirjaan. Suurin syy kyllästymiseeni oli kirjan kokonaisvaltainen tylsyys, mutta ei tapahtumien puuttumisen, vaan niiden tavanomaisuuden ja ennalta-arvattavuuden takia. Ensimmäisen sadan sivun aikana yhteiskunta, sellaisena kuin se on, tuhoutuu, tai ainakin sirpaloituu sairaiden ja terveiden klikkeihin – päähahmo Harper on saanut tartunnan taudista, mutta yrittää vältellä kohtaloaan (kuolemaa joko taudin tai terveiden toimesta), koska hän on raskaana. Tähän päälle psykoottinen aviomies, joka on puuduttavan yksiulotteinen, ja jos aluksi hänen käytöksensä on laskettavissa vain hysterian piikkiin, pian Harper huomaa miekkosen olleen aina totaalipaskiainen ilmeisesti sen takia, ettei kirjassa saisi olla liikaa mor...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kimmo Tuominen, Pimeän verkon oraakkeli

Kyberpunk on scifin alagenrenä haastava, koska vaikka se on periaatteessa dystopiakirjallisuuden variantti, se toimii silti omilla säännöillään. Kyberpunk on juonivetoista, nopeatempoista ja korkealentoista scifiä, jossa reaali- ja virtuaalitodellisuudet sekoittuvat, ihmiset ovat koneita ja koneet ihmisiä ja niin edelleen. Niiden kuvailemat maailmat ovat neonväreissä kahlaavia metropoleja, joissa suuryritykset hallitsevat ja ihmishenki on halpaa – kuin villiä länttä, mutta nihilistisemmin. Yleensä kyberpunk-romaanit ovat lyhyitä, intensiivisiä ja idearikkaita. Kimmo Tuomisen Pimeän verkon oraakkeli on harvinainen tapaus siinä, että se on suomalaista kyberpunkia. Sääli, että se ei ole kovin hyvää kyberpunkia, vaan se tuntuu menevän useammin kuin kerran sieltä, missä aita on matalimmillaan. Kaikki ensimmäisessä tekstikappaleessani mainitsemani perustyylipiirteet ovat mukana: dystopinen, mustalla huumorilla* kyllästetty maailma, jossa ihmishenki on halpaa ja kaikki on (suuryri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Terry Pratchett, Yövartiosto

Tehdäänpä yksi asia selväksi heti näin alkuun: Terry Pratchett oli nero. Miekkonen kirjoitti uransa aikana läjän erinomaisia romaaneja keskimäärin yhdestä kahteen per vuosi. Kenenkään toisen kirjoittelijan tekstejä lukiessa en ole nauranut yhtä hallitsemattomasti kuin Pratchettin. Silti kirjat eivät ole pelkkiä huumorikirjoja – vaikka huumori on suuressa roolissa – vaan niihin kätkeytyy hienoja ja toisinaan suuriakin oivalluksia ihmisluonnosta tai maailmasta ylipäänsä. Kaikki noin 40 Kiekkomaailma-kirjaa ovat Pratchettin uran kivijalka, seinät ja kattorakenteet, mutta vaikka kirjat ovat periaatteessa itsenäisiä kokonaisuuksia, niissä pyörivät hahmo(katraa)t kehittyvät vuosien saatossa erilaisiksi eikä lukemista sovi aloittaa varomattomaksi. Yövartiosto on kuudes Ankh-Morpokin yövartiostosta kertova romaani ja tähän mennessä alun perin kourallinen hahmoja on kasvanut reilusti yli tusinaan – ja heitä ei esitellä, joten on lukijan tehtävä tuntea Nobby Nobbs, Detrius, Porkkana ja kum...
Lähetä kommentti
Lue lisää