Yhdestä pettymyksestä toiseen, sellaista marssiahan tämä
elämä on, eikö niin? Sofi Oksanen -haasteeni saapuu päätökseensä tältä erää Norman muodossa. Jos Oksasen muut kirjat
kuin Puhdistus jakavat mielipiteitä, Norma ei jaa näkemyksiä: kaikki tuntuvat
olevan samalla viivalla siitä, että Norma
on heikko kirja, jopa suorastaan surkea. Niin usein kuin yritänkin olla vastarannan
kiiski tai, anglistisemmin, Paholaisen puolestapuhuja, joudun olemaan samaa
mieltä valtavirran kanssa Normasta,
joka kisaa Oksasen heikoimman kirjan tittelistä yhdessä Baby Janen kanssa.
Norman ongelma ei
ole se, että se on tyylilajiltaan maagista realismia – monet lukijat ovat
ampuneet kirjan luultavasti alas jo pelkästään tämän takia, mutta minä en
välitä kirjojen genreistä, jos tarinat on rakennettu hyvin ja proosa on
kohdillaan. Maaginen realismi on lajina vaikea, koska siinä järjetön (eli
arkijärjellä selittämätön) pitää saada kiinteäksi osaksi tarinaa ja tuntumaan
loogiselta, erottamattomalta osalta tarinaa, mutta silti kirjassa on oltava
muutakin kuin absurdistista tajunnanvirtaa. Yleensä maaginen realismi vaatii
myös lukijalta paljon, koska monia asioita jätetään sanomatta tai vain implikoidaan:
esimerkiksi Salman Rushdielta lukemani pari kirjaa (etenkin kohuttu Saatanalliset säkeet) ovat heittäneet
sellaista kierrepalloa, että oksat pois. Normassa
on maaginen elementti – nimikkohahmon hiusten poikkeuksellinen kasvu – ja sen
ympärille on rakennettu koherentin laidoilla poukkoileva juoni, kuten pitääkin.
Jos Norman hiukset vain kasvaisivat paljon ja (puhumatta juonesta liikoja,
koska joku saattaa haluta tsekata kirjan kaikista haukuista huolimatta) niihin
liittyvät bisneskuviot olisivat kirjan punainen lanka, kirja voisi olla hyvän
rajamailla. Mutta kun mukaan heitetään muita maagisia tai ainakin mahdollisesti
spekulatiivisia elementtejä ja kun hiuskauppa ei olekaan pelkästään hiuskauppaa
ja silti hiuskaupalla tehdään pitkää penniä ja…
Norma kärsii
samasta ongelmasta kuin eilen käsittelemäni Kingien Sleeping Beauties: se ei keskity yhteen ydinpointtiin, vaan
ylimääräisten juonielementtien lisäämisellä on (oletettavasti, tietenkin)
yritetty kompensoida alkuperäisen pointin heikkouksia. Esimerkiksi toinen
päähahmo vaikutti turhalta lisältä, joka on tehty vain, koska moniäänisyys on
ollut Oksasen kirjoissa niin merkittävä osa kerrontaa – vähät siitä, että koko
puolikas juonesta vaikuttaa tarpeettomalta. Normassa
jokainen uusi juonenkäänne vie tarinaa absurdistisempaan suuntaan ja kun
hahmoilla on liian monimutkaisia ja lukijalle vieraita suunnitelmia, lukijan on
vaikea pysyä perässä tarinan suunnasta. Oksasen kirjoihin kuuluu hahmojen epäluottamus
toisia hahmoja ja heitä ympäröivää maailmaa kohtaan – Neuvosto-Viroon
sijoittuvissa kirjoissa tuo paranoia on ymmärrettävämpää, mutta kun aletaan puhua
kansainvälisen hiuskaupan mystisistä ympyröistä… Ei kai tukan ympärillä ole monimiljoonista
mafiabisnestä? Mainitsin pari tekstiä takaperin kirjoitusohjeesta, että jos
haluat rikkoa arkijärjen vaatimuksia tarinassasi, tee se vain yhdessä
aspektissa, koska jos tarinassa on useampia järjettömiä elementtejä, se muuttuu
lukijalle dadaistiseksi, puhtaaksi siansaksaksi. Normassa on liikaa liian yllättäviä ja suoraan outoja elementtejä,
jotta lukija saisi kunnon otteen tarinan maailmasta.
Proosa on Oksasella, aina ja edelleen, erinomaista, mutta
valitettavasti tarina on kömpelö. Kenties missasin jonkun valtaisan vihjeen,
mutta luentani Normasta on se, että se
on väkinäisesti toteutettu feministinen romaani maagisen realismin keinoin;
fokuksessa on naisten alistaminen, jos nyt ei suora orjuuttaminen, koska kuten
kirjan avainkatkelmassa sanotaan, ”se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia”
(s.208). Tätä luentaa tukee myös kirjan toinen pääteema ja -ongelma, jonka
jääköön sanomatta – kirjan lukeneet tietänevät mitä tarkoitan.
Norma on huono
kirja, ei siitä oikein mihinkään pääse. Se ei ole niin huono kuin Sleeping Beauties, koska ainakaan se ei
ole 800 sivua pitkä, mutta Oksasen tuotannossa se on selvästi heikointa antia.
Paljon kertoo myös se, että Puhdistus
ja Kun kyyhkyset katosivat -romaanien
lukemisen jälkeen olisin halunnut välittömästi aloittaa ne uudelleen, koska
sitten osaisin bongata monia vihjeistä ja teemoista paremmin – Norman loppuun saaminen oli pelkästään
helpotus. Sopii toivoa, että Oksasen seuraava romaani (koska sitten
ilmestyykään) saa minut innostumaan tätä enemmän.
Aloituskappale:
Jos kaikki menee
hyvin, voimme elokuussa keskittyä hyvään ruokaan ja hyvään uneen, hoitoihin ja
lepoon. Nostamme maljan tulevaisuudellesi, jossa sinä saat kaiken sen mistä et
ole uskaltanut haaveilla. Silloin työsi on tehty eikä uuden elämäsi hinta minua
lain. (s.6)
Kommentit
Lähetä kommentti