Ihmettelin pitkään, että mikä siinä on, kun suhteellisen
pieni kustantamo, Kosmos, on onnistunut saamaan samalle syksylle kolme erittäin
kiinnostavaa ja puhuttua kirjaan: Iikka Kiven, Antti Nylénin ja Pontus Purokurun
teokset. Sitten, yhdellä lyhyellä googlauksella, asiat loksahtivat kohdalleen:
Kosmos on kesästä asti ollut osa Bonnieria. Samaa konsernia Tammen, WSOY:n ja Johnny
Knigan kanssa. Myönnän, että intoni kustantamoa kohtaan laski hivenen, koska
halusin pienen kustantamon yllättävän erinomaisella tarjonnallaan ja päätyvän
puheenaiheeksi julkaisuillaan, ei konsernikytköksillään ja
markkinavetoisuudellaan. Ei tämä tietenkään kustannettuja kirjoja huonommiksi tee,
mutta kuitenkin…
Kolmesta edellisessä kappaleessa mainitsemastani kirjasta
olen lukenut lyhyen aikavälin sisään kaksi teosta: Iikka Kiven ”rehellinen self
help -kirja” Menisit ennemmin terapiaan
sekä äskettäin Runeberg-palkintoehdokkaaksikin nostettu Antti Nylénin Häviö. Kiven kirjaa jonottelin pitkään
ja kiltisti Helmetin varsin massiivisessa varausjonossa, Nylénin ostin omaksi,
koska Häviön jono ei ollut ollenkaan
lyhyempi sekä koska kirjan formaatti tuntuu helposti hajoavaiselta. Yhtä
kaikki, pidin molemmista kirjoista – toisesta enemmän, mutta pidinpähän
kuitenkin.
Häviö oli
nopealukuinen, provokatiivinen ja julmetun hyvin kirjoitettu. Monesti mutisin
ääneen, että tätäkään asiaa ei voi ilmaista tuota paremmin enkä monessa
kohdassa edes keksinyt tyylillistä nillittämistä, mikä on minulta harvinaista.
Pitkiä virkkeitä, lyhyitä virkkeitä, moninaisia välimerkkejä ja yksinkertaisesti
erinomainen tekstin flow – ai että, kyllä nyt lukijaa hemmotellaan! Tähän
päälle minulle varsin ajankohtainen ja kiinnostava aihepiiri kirjailijoiden (ja
muiden taiteilijoiden) taloudellisesta kurimuksesta apurahakiirastulessa ja
heille pakotettu kerjäläismentaliteetti. Nylénin tekstin raivoisuus, epätoivoisuus
ja raflaavuus eivät tule häntä aiemmin lukeneille yllätyksenä, mutta koska minulle
Nylén oli aiemmin vain se esseistityyppi, joka oli suomentanut Pahan kukat, taisin olla hieman varautumaton.
Parhaiten kirjoitetut kohdat loksauttivat minulta leukaperät ja välillä minun
oli pakko makustella ilmaisuja ja niiden purevuutta. Häviö ei ole kovin pitkä ja se on tiukasti kirjoitettu ja
rakennettu, mutta koska minulle Nylénin tuotanto ei ole entuudestaan tuttua,
puolivälin pitkähköt kuvaukset läpimurron vastaanotosta ja hänen mediajulkisuudestaan
jne. olivat ainoa kohta kirjassa, joissa toivoin viimeisen sivun tulevan
nopeammin. Mutta nämä toiveet olivat onneksi varsin lyhytikäisiä ja monologin
loppu oli vähintään yhtä hyvä kuin sen alku.
Aloituskappale:
Menestys on
kirjallisuuden ja taiteen piirissä toisenlaista kuin muualla. (s. 7)
Jos Nylén oli minulle entuudestaan vain nimi muiden
joukossa, Iikka Kiven tuotanto on sen sijaan tutumpaa. Tutustuin häneen stand up
-koomikkona Ylellä pyörineen Naurun tasapainon
toisen kauden (jonka hän voitti) myötä. Hän oli hauska ja alapäähuumori oli
riittävän hyvin toteutettua, ettei se käynyt tylsäksi. Vasta somejulkisuuden
myötä olen oikeasti alkanut pitää Kiveä kiinnostavana. Kantaaottavat, hauskalla
näkökulmalla ryyditetyt huomiot ovat tehneet Kivestä monien suosikkikoomikon,
syystäkin – joskin minulle Leikola ja Carr ovat kovempia sanailijoita. En ollut
silti aivan myyty ajatukselle Kiven self help -kirjasesta, koska inhoan self help
-sontaa antaumuksella. Luin kirjan takakansitekstin ja se oli juuri niin hyvin
kirjoitettu kuin toivoa saattoi, joten pakkohan (reilusti alle 200 sivuinen)
kirja oli hommattava käsiin.
Takakansiteksti on kuitenkin kirjan paras osa, vaikka muu
materiaali ei ole huonoa sekään. Ehkä odotin jotakin muuta, jotakin
oivaltavampaa ja self help -kirjoille kriittisempää, mutta kun olin päässyt
kirjassa puoliväliin, käsitin, että hetkinen, tämähän on vain self help -kirja,
jota on ryyditetty alapäähuumorilla ja (edelliseen linkittyen) Yö-vitseillä.*
Jos haluaa lukea self help -kirjan, Menisit
ennemmin terapiaan lienee sieltä paremmasta päästä, koska ainakaan Kivi ei
yritä (jos häntä on uskominen) tehdä kirjalle jatko-osaa tai tuotelinjastoa. Eivät
ne Kiven opetukset/näkökulmat huonoja ole, mutta kaiken relevantin sisällön
saisi tiivistettyä A4:lle ja marginaaleihin jäisi vielä roimasti tilaakin. Monesti
vitsit tuntuivat myös menevän sieltä, mistä aita on matalin, eivätkä niiden yllättävät
käänteet (josta huumori vitseissä kumpuaa) olleet kovin yllättäviä. Mutta kirja
on, heikkouksineenkin, niin hyvä kuin self help -kirja voi olla. Jos jollekin
jäi epäselväksi, en pidä self help -kirjoja minään muuna kuin heikkouskoisten rahastuksena,
ja jos joku kokee tarvetta heittää rahansa ympäripyöreiden paulocoelhoismien
kaivoon, ainakin Kivi antaa vastapainoksi vitsejä Teuvo Hakkaraisesta ja perseistä
(myös muista anaaliaukoista kuin Hakkaraisesta).
Aloituskappale jääköön kirjoittamatta, koska se on Coelho-lainauksen
kommentointia.
*Eikö vitsini aukea? En ole varma aukeaako se minullekaan,
jos totta puhutaan. Sen oli tarkoitus piruilla huomiolla siitä, että Yön
musiikki on paskaa ja paska on alapäähuumorille relevanttia. En tiedä. Menkööt.
Kommentit
Lähetä kommentti