Jostakin määrittelemättömästä syystä edellisestä lukemastani
kirjasta, Bret Easton Ellisin Lunar
Parkista, blogitekstin tekeminen jäi väliin. Luin kirjan loppuun iltasella,
unohdin tekstin tekemisen seuraavana päivänä, sitä seuraavanakin ja kappas,
viikko on mennyt ja sanottava näivettynyt. Kirjasta kiinnostuneille tiedoksi,
että se huononi loppua kohden – alku oli mainio pseudoelämänkerta, loppu harvinaisen
väsynyttä tekotaiteellista ”kauhua”. Hyvää proosaa, ei siitä mitään, mutta
ylimittainen, huonosti juonellisesti fokusoitu ja rautalangasta väännetyllä ”twistillä”/”metaforalla”
tärvelty.
Yahtzee Croshaw’n esikoisromaani Mogworld saa minulta saman Goodreads-arvosanan (2/5) kuin Lunar Park, mutta toisista syistä.
Yahtzeen kirja on, jälleen, juoniähkyinen: jos Ellisillä kirjan mittava kesto
kuluu mielenkiintoisia tapahtumia odotellen, Mogworld kaipaa hengähdystaukoja. Pelkästään juonellisesti kirjassa
on käänne vähintään jokaisessa luvussa, usein jokaisella sivulla tai
aukeamalla. Koko kirja on sellaista helvetillistä kohkaamista, että jännittäväksi
odysseiaksi tarkoitettu tarina kääntyy haukotuttavaksi kurimukseksi. Ongelma on
hyvin samankaltainen kuin Yahtzeen kolmannessa romaanissa, Will Save the Galaxy for Foodissa, mutta vielä pahempana, uskoo ken
tahtoo. Jo nyt, vartti kirjan lukemisen jälkeen, joudun pinnistellä
muistaakseni edes puolia kirjan kaikista episodeista, joista monet olisi voinut
tiukemmalla juonenkuljetuksella tiivistää rivien väleihin tai karsia suosiolla
pois. Helvetti, kirjan noin neljässäsadassa sivussa on materiaalia trilogian
tarpeisiin, jos juonenkuljetuksen pitäisi paremmin hallussa.
Kirjan keskiössä on Jim, kuolleista vasten tahtoaan herätetty
hahmo, joka käsittää olevansa NPC (Non-Playable Character, suomeksi statisti) World of Warcraft -tyylisessä
MMORPG:ssä. Kirja käsittelee tätä kuin suurtakin twistiä, mutta siitä puhutaan
jo takakansitekstissä. Mukana on videopeliaiheisia havaintoja ja dialogissa on lukuisia
viittauksia pelinkehittämiseen (vaikutusta asiaan lienee sillä, että Yahtzee on
videopelikehittäjä ja -kriitikko); valitettavasti ideasta ei saada parasta
mahdollista irti. Erityisesti kehittäjien ja Jimin välinen vuorovaikutus jää
todella pinnalliseksi ja nopeasti sivuutetuksi. Lisäksi kirjan juoniongelmia
kuvaa se, että kertaakaan kirjan ytimessä olevaa kysymystä Turingin testin
heittämällä läpäisevästä tekoälystä ei problematisoida; käytännössä pelinkehittäjät
ovat luoneet uuden, itsenäisen maailman, jossa ihmispelaajat ovat vain
vierailevia häiriötekijöitä. Tietokoneohjelmisto, joka kykenee kehittämään ja
ylläpitämään tuhansia tietoisuuksia, kykenisi aika paljoon muuhunkin kuin
pelkkään WoWiin. Aihe on hyvä, mutta – jälleen – paras jää toteutumatta.
Lisäksi, huonosti realisoituneen potentiaalin ja ADHD-juonenkuljetuksen
ohella Mogworld on yllättävän
heikosti kirjoitettu. Pitää ottaa huomioon, että Yahtzee kirjoittaa työkseen ja
Mogworldia edeltävät kymmenkunta, yleensä
varsin teksti- ja tarinapainotteista videopeliä (sekä tietenkin miekkosen
jokaviikkoiset arvosteluvideot) – näiden jälkeen useat kömpelöt kirjoitustekniset
ratkaisut tuntuvat vähintäänkin erikoisilta. Esimerkiksi huutomerkki-kysymysmerkki-yhdistelmää
käytetään liikaa. Omasta mielestäni yksikin kerta on liikaa (huutomerkkiin
päättyvä kysymyslause pitää sisällään saman informaation), mutta hyvä on, jos
se on välttämätöntä… Sen sijaan jatkuvassa käytössä ollessaan se antaa
kirjoittajasta hiomattoman ja amatöörimäisen kuvan. Mitä!? Voiko asia todella olla
näin?! Mitä tämä kaikki tarkoittaa!? Mitä se TARKOITTAA?! Aika kömpelöä, eikö
olekin? Hyvä on, kertaakaan kirjassa ratkaisua ei käytetä neljää kertaa
putkeen, mutta yksikin kerta on paljon – etenkin, kun edeltävän fraasin tai
sanan vielä laittaa ALL-CAPS-RAGEEN. Tuli perille, haluat korostaa jotakin,
haluat välittää lukijalle hahmon huutavan, mutta tässä tapetaan kärpästä
kaksipiippuisella haulikolla. Lisäksi, proosa yleisestikin on heikompaa kuin miekkosen
myöhemmissä romaaneissa, mikä on tietenkin ymmärrettävää ja hyväksyttävissä,
mutta en osannut arvata kehityskäyrää näin jyrkäksi.
Sääli, että Mogworld
ei ollut tämän parempi. Kyllähän sen loppuun asti rimpuili, mutta sitä on
vaikea suositella muille kuin Yahtzee-faneille ja heillekin vasta muiden
miekkosten kirjojen jälkeen. (Minulla on Jam
vielä lukematta, mutta nyt täytyy pitää breikkiä tällaisesta kohkaamisesta.)
Idea ja aihe ovat hyviä, kuten sanottuna, mutta jäin kaipaamaan huolellisempaa
tarinanrakentamista ja hallitumpaa proosaa. Myönnän naurahtaneeni pariin
kertaa, mikä on aina huumori(fantasia)kirjalle hyvä asia.
Aloituskappale, jossa ei ole mitään järkeä ilman myöhempää,
mutta ainakin herättää mielenkiinnon:
QUEEEEEEK QUEEEEEEK QUEEEEEEK QUEEEEEEK QUEEEEEEK. (Pokkaripainos, s.9)
Kommentit
Lähetä kommentti